Valtteri Bottaksen johtajuus esiin vaikeassa tilanteessa – ”Se teki vaikutuksen”
Kauden toisen pisteettömän kisansa viime viikonloppuna Singaporessa ajanut Valtteri Bottas osoitti johtajantaitojaan vaikeassa tilanteessa, arvioi F1Racing-lehden kolumnisti Peter Windsor uusimmassa Racer’s Edge -podcastissaan.
Bottas oli kisassa lähes maaliviivalle asti sijalla seitsemän, kunnes ajovirhe johti hänellä useiden sijojen menetykseen.
Suomalaisen rengastrategia epäonnistui teknisen vian heikennettyä auton ohjaustuntumaa, mikä näkyi epänormaalin korkeana rengaskulumana. Viimeisellä kierroksella renkaat eivät enää olleet hänen omin sanoin ”elossa”.
– Se, mikä teki minuun vaikutuksen Bottaksessa oli hänen viestintänsä tiimiradiossa, kun hänellä alkoi ilmetä ongelmia ohjaustehostimessaan: ”ohjaus alkaa käydä raskaaksi, jätkät” ja ”älkää huoliko, maksimoin tilanteen”. Hänessä ei ollut mitään lannistavaa, Windsor sanoi.
– Se oli muistutus siitä, miten vahva Valtteri Bottas on ihmisenä, urheilijana ja kuljettajana, joka haluaa saada parhaan irti kaikista ympärillään. Hänen rakentamansa harmonia on nyt nähtävissä Wiliamsilla ja paljon siitä on hänen ansiotaan.
Erinomainen Felipe Massa
Läpi viikonlopun erittäin varmasti ajanut ja viidenneksi sijoittunut tallikaveri Felipe Massa sai niin ikään kehut.
– Kun hänelle antaa vähän itsevarmuutta ja mahdollisuuden rentoutua – hänellä on sopimus kaudeksi 2015, hän tietää olevansa nopea ja että voitto ei ole kovin kaukana jos asiat sujuvat – nyt voi nähdä, kuinka hyvin hän ajaa, Windsor sanoi.
– Minusta hän oli aivan erinomainen Singaporessa.
- Näin näet Portugalin MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Red Bull joutui selittelemään huippuvauhdin katoamista – ”Aika paljon vahinkoa”
- Miamin GP:ssä yllätysvoittaja! McLaren-tähti juhlii uransa avausvoittoa
- Valtteri Bottaksen huimalle putkelle jatkoa Miamin aika-ajoissa – Max Verstappen paalulle
- F1-kohukuski menetti malttinsa Miamin sprinttikilpailussa totaalisesti: Peräti neljä rangaistusta sprintin aikana
- F1-kuskit kolaroivat varikolla ennen sprinttikilpailua – ferrari-tähti raivoissaan:”Mitä helvettiä hän tekee?”
- Valtteri Bottaksen välit Sauber-talliin kiristyneet – suomalaisen ajopaikkaa tarjotaan tähtikuljettajalle
- Valtteri Bottakselle lähtöruuturangaistus uuden kisainsinöörin toilailusta
- Max Verstappenilta pilkkaava viesti kilpailijoille sprintin aika-ajoissa – Valtteri Bottakselle katastrofialku Miamissa
- Valtteri Bottaksen uusi kisainsinööri munasi heti – suomalaiselle rangaistus luvassa?
- Valtteri Bottaksen välit Sauber-talliin kiristyneet – suomalaisen ajopaikkaa tarjotaan tähtikuljettajalle
- F1-kohukuski menetti malttinsa Miamin sprinttikilpailussa totaalisesti: Peräti neljä rangaistusta sprintin aikana
- Valtteri Bottaksen huimalle putkelle jatkoa Miamin aika-ajoissa – Max Verstappen paalulle
- Talli pimitti tärkeää tietoa Valtteri Bottakselta – ”Oli aika äkkinäinen muutos”
- Virallinen vahvistus: Legendaarinen suunnitteluvelho Adrian Newey jättää Red Bull -tallin
- Lähteet: Max Verstappenia viedään tosissaan Mercedekselle – nyt pöytään lyötiin jättimäinen läjä rahaa