Felipe Massa: ”Kisa on fantastinen, mutta myös poikkeuksellisen vaikea”
Kauden avauspodiuminsa Italiassa puolitoista viikkoa sitten ottanut Felipe Massa toivoo epäonnen täyteiselle kaudelleen käännettä parempaan kun sen viimeinen kolmannes on alkamassa.
– Nautin Singaporen kisasta paljon ja toivon voivani jatkaa Monzan menestystä kauden jäljellä olevissa kisoissa, Williams-kuljettaja sanoi.
Tuleva koitos on kauden kenties raskain kuljettajille sekä olosuhteiden että itse radan ominaisuuksien kannalta.
– Kisa on fantastinen, mutta myös poikkeuksellisen vaikea. Lämpötilat ovat todella korkeita ja kosteudella on suuri vaikutus kuljettajiin fyysisesti. Rata on Monacon kaltainen, mutta lähes kaksi kertaa pidempi, mikä lisää haastetta, Massa selitti.
– Euroopan ajassa eläminen auttaa, koska kyseessä on iltakisa, mutta on silti hieman outoa mennä nukkumaan kolmelta aamuyöstä, hän lisäsi.
- Näin näet Portugalin MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Red Bull joutui selittelemään huippuvauhdin katoamista – ”Aika paljon vahinkoa”
- Miamin GP:ssä yllätysvoittaja! McLaren-tähti juhlii uransa avausvoittoa
- Valtteri Bottaksen huimalle putkelle jatkoa Miamin aika-ajoissa – Max Verstappen paalulle
- F1-kohukuski menetti malttinsa Miamin sprinttikilpailussa totaalisesti: Peräti neljä rangaistusta sprintin aikana
- F1-kuskit kolaroivat varikolla ennen sprinttikilpailua – ferrari-tähti raivoissaan:”Mitä helvettiä hän tekee?”
- Valtteri Bottaksen välit Sauber-talliin kiristyneet – suomalaisen ajopaikkaa tarjotaan tähtikuljettajalle
- Valtteri Bottakselle lähtöruuturangaistus uuden kisainsinöörin toilailusta
- Max Verstappenilta pilkkaava viesti kilpailijoille sprintin aika-ajoissa – Valtteri Bottakselle katastrofialku Miamissa
- Valtteri Bottaksen uusi kisainsinööri munasi heti – suomalaiselle rangaistus luvassa?
- Valtteri Bottaksen välit Sauber-talliin kiristyneet – suomalaisen ajopaikkaa tarjotaan tähtikuljettajalle
- F1-kohukuski menetti malttinsa Miamin sprinttikilpailussa totaalisesti: Peräti neljä rangaistusta sprintin aikana
- Talli pimitti tärkeää tietoa Valtteri Bottakselta – ”Oli aika äkkinäinen muutos”
- Valtteri Bottaksen huimalle putkelle jatkoa Miamin aika-ajoissa – Max Verstappen paalulle
- Virallinen vahvistus: Legendaarinen suunnitteluvelho Adrian Newey jättää Red Bull -tallin
- Lähteet: Max Verstappenia viedään tosissaan Mercedekselle – nyt pöytään lyötiin jättimäinen läjä rahaa
- Valtteri Bottakselle lähtöruuturangaistus uuden kisainsinöörin toilailusta
- F1-kuskit kolaroivat varikolla ennen sprinttikilpailua – ferrari-tähti raivoissaan:”Mitä helvettiä hän tekee?”
- Miamin GP:ssä yllätysvoittaja! McLaren-tähti juhlii uransa avausvoittoa
- Imolan kirottu F1-viikonloppu jäi kalvamaan turva-auton kuljettajaa vuosikausiksi – ”Olimme viimeiset, jotka katsoivat Ayrtonia silmiin”