Tallipomo raotti ovea Felipe Massalle ja Nico Hülkenbergille

Force Indian osaomistaja ja tallipäällikkö Vijay Mallya ei pidä vahvistusta tallin tulevan kauden kuljettajakokoonpanosta ajankohtaisena vielä.
Mies kertoi toimittaja Adam Cooperin blogille, että nykyisen Paul di Restasta ja Adrian Sutilista muodostuvan ”erinomaisen kokoonpanon” jatko on mahdollinen, mutta myös muutokset voivat tulla kysymykseen.
Kysyttäessä, että harkitsisiko hän Ferrarilta lähtevää ja mahdollisesti hyvin sponsoroitua Felipe Massaa kuljettajakseen, Mallya vastasi, että raha ei ole millään muotoa ensiarvoinen tekijä päätöksessä, mutta lisäsi:
– Minun on myönnettävä, että Massa ei ole ainoastaan GP-voittaja, vaan myös hemmetin hyvä kuljettaja.
– Hän on tälläkin kaudella tainnut lyödä aika-ajoissa [Fernando] Alonson muutaman kerran, joten hänen osaamisestaan ei ole kysymystä. Mutta on katsottava, miten asiat etenevät.
Mallya mainitsi myös vasta viime kauden jälkeen tallista lähteneen Nico Hülkenbergin paluun mahdollisuutena, vaikka se merkitsisi täysin saksalaista kokoonpanoa, mikäli Sutil jatkaa tallissa.
– Miksi ei? Jos kansalaisuus olisi minulle olennainen kysymys muiden tekijöiden ollessa samat, valintani varmaankin kallistuisi intialaisen eduksi, mutta sellaisia ei ole saatavilla. Jos intialaisia ei ole näkyvissä, en välitä asiasta.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- F1-tähdeltä kannanotto FIA:n naurettavaan sääntöuudistukseen
- FIA:n tiukalle kiroilusäännölle ensimmäinen rikkoja – rallitähdelle tärähti jättisakot
- Elfyn Evans rykäisi jättipotillaan karkumatkalle – tässä rallin MM-sarjan pistetilanteet
- Kalle Rovanperälle raju pettymys Ruotsissa – ”Ei meidän puolesta hirveästi kerrottavaa”
- McLaren paljasti ensimmäisenä uuden F1-autonsa
- Valtteri Bottaksella ja Mercedeksellä herrasmiessopimuksesta – ”En usko heidän estävän minua”
- Näin näet Ruotsin MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Katso video – Brad Pittin tähdittämästä F1-elokuvasta esimakua
- FIA uhkaa tehdä tympeän muutoksen F1-sarjaan
- Valtteri Bottas vahva ehdokas uuteen F1-talliin – suomalainen kamppailee kilpailuvoittajaa vastaan