Mark Webber, joka täyttää tällä kaudella 37 vuotta, kertoo iän tuovan mukanaan myös etuja formula ykkösissä.

Red Bull -tähden tulevaisuudella lajissa on spekuloitu jo useamman vuoden ajan, mutta aussi vertaa itseään ManU:n veteraanitähti Ryan Giggsiin, joka pelaa Valioliigassa yhä 39 vuoden iässä.

– Ryan Giggs on pro. Se, mitä hän on saavuttanut, osoittaa itsekuria ja kovaa työtä. Sir Alex Ferguson on toiminut uskomattoman hyvin sellaisten pelaajien, kuin Giggsin ja Paul Scholesin kanssa. He ovat hyvin itsekkäitä energiankulutuksensa osalta, Webber sanoi The Sun -lehdelle.

– Kyse on siitä, milloin on napsautettava itsensä käyntiin. Olenko aivan yhtä nopea tai tunnenko itseni samanlaiseksi kuin ollessani 22? En varmaankaan. Mutta olenko laskelmoivampi ja keskittyneempi? Kyllä ehdottomasti. Sen vuoksi pystyin esimerkiksi viime vuonna ajamaan voittajana maaliin Monacossa.

Ei vielä viimeinen vuosi

Webber sanoo, että hänellä ei ole mitään suunnitelmia lopettaa uraansa kauden 2013 jälkeen. Sopimus hänellä on vain kuluvasta vuodesta, mutta tilanne on ollut sama jo pitkään, Webber sanoo.

– Minä olen vanhin, mutta en kokenein. Jenson Button on ajanut eniten kisoja. Se ei merkkaa p**kaakaan.

– En näe tätä viimeiseksi vuodekseni formula ykkösissä. Olen allekirjoittanut yksivuotisia sopimuksia viimeiset neljä vuotta taistellessani mestaruuksistakin.