Lotus kertoi aiemmin syksyllä toivovansa Koreassa kokeiltavien uusien osien herättävän henkiin Kimi Räikkösen mestaruustaiston. Eroa sarjan kärkeen on paljon kurottavaksi kiinni, mutta odotukset kilpailukyvyn parannukselle ovat yhä suuret.

– Joka kerta, kun [autoon] tulee uusia päivityksiä, toivotaan, että ne toimivat kuten odotettua, tallipäällikkö Eric Boullier sanoo tallin kotisivulla.

– Päivitykset Koreaan ovat iso askel; se tulee olemaan alku uudelle aikakaudelle meille. Me odotamme, että ne toimivat, mutta tietenkin on aina vaikea tehtävä löytää oikeat säädöt autolle kun testataan myös uusia osia.

Tallipäällikkö myöntää, että jo Belgiaan viikkoja sitten toivottu tupla-DRS on ollut tähän mennessä pettymys.

– Se mitä tapahtui meidän tupla-DRS:llemme osoittaa, että mitään parannuksia ei voi ottaa itsestäänselvyytenä ennen kuin ne on kokeiltu radalla. Sanotaan näin, että olemme varovaisen luottavaisia.