Kimi Räikkösen poikkeuksellinen kyky ihmetyttää: "Aivan hämmästyttävää"

Ensi vuonna nähdään vahvempi Kimi Räikkönen sanoo Lotuksen tallipäällikkö Eric Boullier. Ranskalainen sanoo kuljettajallaan aikaa kuluneen kauden alussa totutteluun paluunsa jälkeen, mitä Räikkönen ei ole itsekään kieltänyt, mutta totuttelun aika on nyt ohi. Ja valmiina on myös talli.
– Hän oli vauhdissa aika nopeasti, eikä missään nimessä koskaan menettänyt taitoaan tai nopeuttaan, Boullier sanoi Autosportin haastattelussa.
– Kyse oli vain siitä, että hän ymmärtää kisaviikonlopun formaatin ja kaiken tarpeellisen ajamisesta.
”Kaikki on valmiina”
Räikkönen on nyt ollut pisteillä yhteen menoon 14 osakilpailua – tämän hetken pisin putki kaikista kuljettajista – ja on sarjan ainoa kuljettaja, joka on ajanut jokaikisen kierroksen kuluvalla kaudella. Tallipomo sanoo, että tämän aiheuttaa 33-vuotiaan suurin vahvuus.
– Hänen kisataitonsa on aivan hämmästyttävää. Se, miten hän tietää, missä hän on radalla, on uskomatonta.
– Hän tietää, että hän voi rakentaa oman strategiansa tai auttaa tallin strategiaa omilla päätöksillään. Minun täytyy sanoa, että hänellä selkeä näkemys siitä, mitä hän tarvitsee kisassa.
Tallille Räikkösen vaikutus on Robert Kubican menettämisen jälkeen ollut merkittävä.
– Tiimi itsessään, kuten aina sanon, on koottu erittäin ammattitaitoisista ihmisistä. Enstonen organisaatio on hyvin organisoitu rakenteellisesti ja kaikki on valmiina.
– Mikä tärkeintä nyt, he tietävät, että he voivat luottaa Kimiin. Se on antanut heille takaisin heidän itsevarmuutensa ja he tulevat puristamaan eteenpäin.
- Toyota varmisti merkkimestaruuden Chilessä – Kalle Rovanperä teki jälleen kerran kovan tempun päätöspätkällä
- Ei voi olla totta! Teemu Sunisen huippuralli valahti ojan pohjalle
- Chilen MM-rallissa vanhan mestarin näytöstä – erikoinen asia muodostui päätekijäksi
- Chilen MM-rallin avauspäivä rytinää ja dramatiikkaa täynnä – näin perjantain rallipäivä eteni
- Mestaruus katkolla – näillä eväillä Kalle Rovanperä hyppää jahtiin: ”Sen kanssa pitää pelata sitä peliä”
- Näin näet Chilen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – loppuratkaisu näkyy ilmaiseksi
- F1-tulokkaan hurja kolarimäärä vaikuttaa jo tallin tulevan kauden kehitykseen – ”Osia on kulunut liikaa, se on fakta”
- Lewis Hamilton kohtasi karun faktan Japanin GP:ssä – ”Se on raskasta”
- F1-tallilta käsittämätön tallimääräys Japanin GP:n viimeisellä kierroksella – tähtikuski haukkui tallinsa pystyyn
- Miksi keskeyttänyt Sergio Perez lähetettiin vielä radalle? Red Bullilta ovelaa reagointia