Kova juhliminen kostautui F1-uralla – "Myönnän, että tein virheitä"

Jenson Buttonista tuli vuonna 2000 F1-sarjan silloisen historian nuorin kuljettaja, kun hänet palkattiin Williamsille. Vaikka britin ensimmäinen kausi oli lupaava, hän joutui lopulta odottamaan ensimmäistä F1-voittoaan pitkälti yli 100 osakilpailua.
Vaikka ennen mestaruuttaan Brawnilla 2009 hän ei koskaan päässytkään ajamaan huippukilpailukykyistä autoa, ”ikuisena lupauksena” ja liialliseen juhlintaan syyllistyvänä ”Jet-Set Jensonina” pitkään pysyminen oli osittain myös hänen omaa syytään, Button myöntää Daily Mail -lehden erikoishaastattelussa.
– Myönnän, että tein virheitä. Uskoin hypetykseeni. Minun täytyi opetella, että kilpa-ajoon kuuluu paljon muutakin kuin vain ajamista, Button toteaa.
– Minun piti ymmärtää fyysisen kunnon ja ravinnon päälle. Piti oppia lajin psykologisesta puolesta. Piti ymmärtää insinööripuolesta, jotta pystyisin puhumaan mekaanikoille ongelmien ilmetessä autossa, Button selittää.
– Mitä tulee playboyna olemiseen, olin nuori jätkä, joka nautti estottomasta rentoutumisesta. Minulla oli kivaa siihen aikaan, mutta en sanoisi, että mopo koskaan lähti käsistä, McLaren-kuski kertoo.
Täysin vanhoja tapojaan 32-vuotias ei ole vieläkään unohtanut.
– Tykkään yhä pitää kivaa, mutta on turvallisempaa juhlia suljettujen ovien takana.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- F1:n jymysiirto vireillä – Mercedes-johdolta vihreää valoa
- Valtteri Bottas takoi läjäpäin kierroksia – F1-paluu lähellä
- Näin näet Viron MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Hurja varikkohuhu: Christian Hornerista F1-sarjan kriisitallin omistaja?
- Supertulokkaaksi tituleerattu Kimi Antonelli avautuu vaikeuksistaan
- Kovaa peliä kulisseissa: Oliko tämä mies Christian Hornerin potkujen takana?
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”