Räikkösen pomo puolustaa Kimiä – "Osa oppimisprosessia"
Eric Boullier vakuuttaa, että talli ei ole pettynyt Kimi Räikkösen suorituksiin kauden aikana. Ranskalainen sanoo, että aikaa tulee luonnollisestikin kulumaan ennen kuin kuljettaja ja talli löytävät parhaat yhteiset toimintatavat.
– Meillä on kaksi uutta ajajaa tallissa ja jokaisella on oma ajotyylinsä ja ajon luonteenomaisuudet. Se on osa oppimisprosessia, ja talleilla kuten McLarenilla, Red Bull Racingillä ja Ferrarilla on kuljettajakokoonpanot, joiden kanssa he ovat tottuneet työskentelemään, Boullier sanoi Autosportille.
– Tänä vuonna meillä oli kaksi uutta ajajaa, joista toinen oli lähes täysi tulokas. Ja Kimin kanssa meidän täytyi vain kuluttaa aikaa sopeutuaksemme. Kyse on ollut prosessista ymmärtää hänen ajotyyliään ja tehdä muutoksia, jotta tiedämme kuinka parhaiten tehdä työtä yhdessä.
Boullier myös toteaa, että tallissa ei ole turhautumista voiton puutteeseen kaudella, jolloin siihen pitäisi olla hyvät mahdollisuudet.
– Ei ole taatusti turhautumista. Meidän täytyy olla ylpeitä saavutuksistamme ja voin vain kehua ponnisteluita tehtaalla sekä kaikkia jätkiä.
Voita kylpyläloma Pärnussa kahdelle – arvo 560€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kylpyläloman Pärnussa kahdelle!
- Palkinto sisältää kolme yötä kylpylähotellissa aamiaisineen, laivamatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki ja kuljetukset Tallinna-Pärnu-Tallinna.
- Entinen Ferrari-pomo ei olisi hankkinut Lewis Hamiltonia talliin – ”Hänen pitää johtaa, ei Hamiltonin”
- Näin näet Keski-Euroopan MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Red Bullin kuskipalettiin vielä yllätyskäänne?
- Legendaarinen autovalmistaja tekee yllätyspaluun F1-sarjaan – nähdään radalla jo ensi viikolla
- Lipsauttiko Valtteri Bottas F1-jatkonsa? – ”Odotamme ensi vuodesta vaikeaa”
- Suomen F1-lupaus Tuukka Taposelle sopimus F3-sarjaan – seuraa Lewis Hamiltonin jalanjäljissä
- Valtteri Bottas aiheuttaa Sauberille päänvaivaa
- Red Bullin ensi kauden F1-autosta huolestuttavia spekulaatioita
- Ferrari-tähdeltä suorat terveiset FIA:lle – “Mielestäni heillä on tärkeämpiä prioriteetteja”
- Ex-kollega varoittaa Red Bullin tallipäällikköä – ”Kun voittaminen loppuu”