Petrov kehui taistelua Kovalaisen kanssa – "Hyvä kisa minulle"

Heikki Kovalainen sijoittui Kanadan GP:ssä 18:nneksi. Sitten kisan alkukierrosten kovin suurta draamaa ei nähty.
– Aika tapahtumaköyhä iltapäivä minulle. Sain hyvän startin, ohitin (Bruno) Sennan aikaisin, mutta sitten olin hieman vaikeuksissa renkaiden kanssa, mikä varmaankin pidätteli minua hieman, Kovalainen sanoo tallin tiedotteessa.
– Meidän vauhtimme tänään ei ollut aivan sellaista kuin odotimme ja meitä ohiteltiin kierroksella vähän aiemmin kuin ennakoimme. Se oli kuitenkin ainoa ongelma minulle, muilta osin viikonloppu on ollut hyvä.
Vitali Petrov kehui sunnuntain antia melko maltillisista sijoituksista huolimatta.
– Minulle kisa oli hyvä. Taistelin tallikaverini kanssa aina lipulle asti ja sain pari hyvää stoppia, jotka antoivat mahdollisuuden pitää yllä vauhtia läpi koko kisan. Renkaiden kuluminen ei ollut kovin suuri ongelma radan lämpötilasta huolimatta, joten iltapäivän urakka oli hyvä sijoitukseen nähden.
– Meillä on päivityksiä tulossa parissa seuraavassa kisassa ja päämääränä niille on päästä kilpailemaan yhden tai kahden edessä olevan tallin kanssa. Se on yksi myönteinen merkki ja olemme ehdottomasti menossa oikeaan suuntaan.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Esapekka Lappi aloitti vahvimmin Sardiniassa – Kalle Rovanperällä edessä iso haaste
- Mick Schumacherista lohduton arvio – ”Tilanne ei ole suotuisa”
- F1-tulokas kurvasi itselleen lisäaikaa: ”Tätä minä haluan nähdä”
- Näin näet Sardinian MM-rallin kaikki erikoiskokeet – ratkaisuhetket näkyvät ilmaiseksi
- Huono varikkopysähdys hankaloitti Valtteri Bottaksen pistejahtia – ”Pysyttiin kuitenkin kaiteiden välissä”
- Max Verstappenin dominanssi jatkuu myös Monacossa – palkintokorokkeelle nousee jättiyllättäjä!
- Aston Martinin virhe maksoi Fernando Alonsolle jopa voiton Monacossa – myös Ferrarilta käsittämätöntä tunarointia
- Monacon lähdössä kolisi – tuomaristolle heti rutkasti töitä
- Monacossa jättiyllätyksen makua – Onnistuuko Sergio Perez tekemään mahdottomasta mahdollisen? Tässä Monacon GP:n lähtöjärjestys
- Ferrari-tähdelle mojova rangaistus Monacon aika-ajojen vaaratilanteesta – kärkikolmikkoon nousee täysi yllättäjä!
- Hondan hankaaminen tulossa Red Bullille kalliiksi – ”Emme olisi todellakaan tehneet sitä”
- Ferrari-tähdelle mojova rangaistus Monacon aika-ajojen vaaratilanteesta – kärkikolmikkoon nousee täysi yllättäjä!
- Näin näet Sardinian MM-rallin kaikki erikoiskokeet – ratkaisuhetket näkyvät ilmaiseksi
- Charles Leclercin vaarallinen temppu jäi lähetyksen ulkopuolelle – katastrofi senttien päässä
- Aston Martinin virhe maksoi Fernando Alonsolle jopa voiton Monacossa – myös Ferrarilta käsittämätöntä tunarointia
- Mika Häkkinen näytti kameroille, millainen auto tallista löytyy – ”Kun tällä laittaa hanaa, 1000 hevosvoimaa lähtee hyrräämään”
- F1-tulokas kurvasi itselleen lisäaikaa: ”Tätä minä haluan nähdä”
- Heikki Kovalaiselta kritiikkiä Valtteri Bottaksen suuntaan Viaplayn lähetyksessä – ”Hänen pitäisi antaa enemmän aikaa kilpa-ajamiselle”
- Monacossa jättiyllätyksen makua – Onnistuuko Sergio Perez tekemään mahdottomasta mahdollisen? Tässä Monacon GP:n lähtöjärjestys
- Fernando Alonso letkautti oman mielipiteensä Lewis Hamiltonin tilanteesta – ”Hän itse aina sanoo…”