KOMMENTTI: ”Onko Jari-Matti Latvala maailman paras WRC-kuski?”
Rallin MM-sarja on alkanut suomalaisittain todella kiinnostavasti, kun Toyotan Jari-Matti Latvala johtaa MM-sarjaa neljä pistettä ennen vanhaa Volkswagen-tallikaveriaan Sebastien Ogieria.
Kun herrat ajoivat samanlaisilla autoilla, ei paremmuudesta ollut epäselvyyttä; Ogier oli suvereeni. Nyt molemmilla on uusi auto allaan – ja ihan yhtä lyhyt valmistautuminen takana.
Ogier tuuppaa M-Sportin Fordilla, Latvala Toyotalla. Mielenkiintoista on, että Ogierkin testasi Toyotaa, muttei tarttunut Tommi Mäkisen täkyyn, koska ei pitänyt autoa riittävän hyvänä.
Monte Carlossa Ogier voitti, mutta Ruotsissa hän ei päässyt Latvalan vauhtiin. Kumpi on parempi?
No, lähimenneisyys osoittaa, että Ogier. Mutta nyt tilanteessa on yksi suuri muutos. Latvala on aina suhtautunut ajamiseen valtavalla tunteella – ja äärimmäisen pedantilla tarkkuudella. Osattiinko näitä asioita käsitellä Volkswagenilla?
Siihen en osaa vastata, mutta Tommi Mäkinen tuntuu osaavan. Ensinnäkin Latvalalla ei ole nyt samanlaista painetta kuin Volkswagenilla, missä hänen piti kynsin hampain koko ajan osoittaa olevansa parempi kuin Ogier – ja kun se ei onnistunut, paine kasvoi jatkuvasti. Nyt hän on Toyotalla selkeä ykköskuski, joten tuo paine on pois harteilta.
Ruotsin ralli osoitti taas Tommi Mäkisen maalaisfiksuuden. Ominaisuuden, jolla päästään edelleen maailmallakin pitkälle alalla kuin alalla. Kun Latvala johti kilpailua 3,8 sekunnilla ennen päätöspäivää, Latvala pohti pää höyryten säätöjä ja autoaan. Mäkinen käski häntä unohtamaan kaiken sen ja keskittymään vain ajamiseen.
Latvala teki niin, ja oli päätöspäivänä täysin ylivoimainen. Urheilussa ei voi koskaan aliarvioida henkisen puolen merkitystä. Nyt Jari-Matti Latvala on ympäristössä, missä hänellä on mahdollisuus saada osaamisestaan kaikki irti.
Vaikka mestaruutta ei tällä kaudella tulisi – mikä on edelleen todennäköistä – niin tulevaisuudessa se on täysin mahdollista. Mitä jos Jari-Matti Latvala onkin maailman paras rallikuski? Silloin, kun häntä ja hänen tunteitaan osataan käsitellä oikein.
LAURI HOLLO
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- EK9: Portugalin MM-rallin illan viimeisestä pätkästä huikea näytös – Kalle Rovanperä selvisi piikkipaikalla yötauolle
- EK8: Kalle Rovanperä tuskaili pohja-ajan: ”En pääse yhtään kovempaa tällä autolla”
- EK7: Hyundai-konkarilta upea veto – MM-kandidaatti Elfyn Evans pahoissa ongelmissa
- EK6: Kalle Rovanperä täräytti Portugalin MM-rallin kärkeen
- EK5: Portugalin MM-rallissa äärimmäisen jännittävä tilanne – Kalle Rovanperä hyvissä asemissa
- Kalle Rovanperältä kova kannanotto MM-rallin parjatusta uudistuksesta: ”Liian paljon säälipisteitä”
- F1-raivopää yhden töhöilyn päässä kilpailukiellosta
- Näin näet Portugalin MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Red Bull joutui selittelemään huippuvauhdin katoamista – ”Aika paljon vahinkoa”
- Miamin GP:ssä yllätysvoittaja! McLaren-tähti juhlii uransa avausvoittoa
- Valtteri Bottaksen välit Sauber-talliin kiristyneet – suomalaisen ajopaikkaa tarjotaan tähtikuljettajalle
- Näin näet Portugalin MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Valtteri Bottaksen huimalle putkelle jatkoa Miamin aika-ajoissa – Max Verstappen paalulle
- F1-kohukuski menetti malttinsa Miamin sprinttikilpailussa totaalisesti: Peräti neljä rangaistusta sprintin aikana
- F1-raivopää yhden töhöilyn päässä kilpailukiellosta
- Miamin GP:ssä yllätysvoittaja! McLaren-tähti juhlii uransa avausvoittoa
- Red Bull joutui selittelemään huippuvauhdin katoamista – ”Aika paljon vahinkoa”
- Valtteri Bottakselle lähtöruuturangaistus uuden kisainsinöörin toilailusta
- F1-kuskit kolaroivat varikolla ennen sprinttikilpailua – ferrari-tähti raivoissaan:”Mitä helvettiä hän tekee?”
- Kalle Rovanperältä kova kannanotto MM-rallin parjatusta uudistuksesta: ”Liian paljon säälipisteitä”