Sergio Perez on Force Indian nousun takuumies: ”Meillä on vielä hieno panos”
Force Indian Sergio Perez haluaa päättää F1-kauden positiivisesti. Perez on olut isossa roolissa, kun Force India on noussut Williamsin ohi tällä kaudella.
Perez on kerännyt tallin pisteistä 97, Nico Hülkenberg 66. Perezillä on kaksi podiumsijoitusta, ja hän on kolmen suuren tallin kuljettajien jälkeen MM-pisteissä ykkönen eli seitsemäs, 12 pistettä Valtteri Bottaksen edellä.
Perez jatkaa tiimissä myös ensi vuonna ja haluaa päättää kauden tyylillä.
– Jokainen kuljettaja haluaa päättää kauden hyvään viimeiseen kilpailuun. Se on aina jännittävä paikka, vaikka kaikki puhuvatkin jo ensi kaudesta, Perez sanoo F1 Todayn mukaan.
– On silti pystyttävä keskittymään täydellisesti, jos hyvän tuloksen haluaa. On aina mahtavaa lähteä lomalle hyvä maku suussa, jos on saanut onnistuneen päätöskilpailun.
– Meille tämä on erityisen tärkeä paikka, koska voimme olla ensi kertaa tiimin historiassa valmistajien sarjassa neljäntenä, se on hieno panos. Ja onhan se selvää, ettei kukaan halua päättää kautta epäonnistumiseen. On todella ikävä fiilis lähteä tauolle, jos on pettymys päällimmäisenä mielessä, Perez sanaili.
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Kalle Rovanperältä kova kannanotto MM-rallin parjatusta uudistuksesta: ”Liian paljon säälipisteitä”
- F1-raivopää yhden töhöilyn päässä kilpailukiellosta
- Näin näet Portugalin MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Red Bull joutui selittelemään huippuvauhdin katoamista – ”Aika paljon vahinkoa”
- Miamin GP:ssä yllätysvoittaja! McLaren-tähti juhlii uransa avausvoittoa
- Valtteri Bottaksen huimalle putkelle jatkoa Miamin aika-ajoissa – Max Verstappen paalulle
- F1-kohukuski menetti malttinsa Miamin sprinttikilpailussa totaalisesti: Peräti neljä rangaistusta sprintin aikana
- F1-kuskit kolaroivat varikolla ennen sprinttikilpailua – ferrari-tähti raivoissaan:”Mitä helvettiä hän tekee?”
- Valtteri Bottaksen välit Sauber-talliin kiristyneet – suomalaisen ajopaikkaa tarjotaan tähtikuljettajalle
- Valtteri Bottakselle lähtöruuturangaistus uuden kisainsinöörin toilailusta

- Talli pimitti tärkeää tietoa Valtteri Bottakselta – ”Oli aika äkkinäinen muutos”