Sergio Perez itsevarmana siirtohuhujen keskellä: ”Olen suorituskykyni huipulla”
Sergio Perez sanoo pitävänsä F1:sten kuskirulettia tiukasti silmällä myöntäen, että Monacon GP:n palkintosijoitus tuli juuri oikeaan aikaan.
Perez ajoi kolmanneksi ruhtinaskunnan katuradalla, ottaen samalla kauden ensimmäisen palkintosijansa. Force India-kuljettaja toivoo sen saavan vastustajatallit avaamaan ovensa, jos hän menee koputtamaan.
– Totta kai katsot asioita tarkasti ja seuraat huhuja, Perez sanoi F1:sten virallisilla sivuilla.
– Ja totta kai haluat isojen tallien tietävän, että olet vapaana. Paras tapa siihen on ajaa hyviä tuloksia ja sitä minä juuri teen. Joten jos hyvä mahdollisuus tulee, olen vapaana!
– Jos et näytä hyviä tuloksia, voit koputtaa oveen satoja kertoja eikä kukaan tule avaamaan, joten tulokset ensin, Perez lisäsi.
– Monacon podium tuli juuri oikeaan aikaan ja paikkaan.
Viime sunnuntain palkintosija oli Perezille tämän uran kuudes kolmen parhaan joukossa, mutta voitto häneltä edelleen uupuu. Siitä huolimatta hän kokee olevansa tällä hetkellä suorituskykynsä huipulla.
– Olen ylpeä siitä mitä olen aiemmin saavuttanut niillä työkaluilla, joita minulla on ollut käytössäni. Minusta palkintosijat puhuvat puolestaan. Uraani tulisi mitata juuri sen perusteella, hän jatkoi.
– Olen tällä hetkellä suorituskykyni huipulla.
– Olen kehittynyt kuljettajana valtavasti siitä kun tulin Formula 1:siin ja toivon, että jonain päivänä minulla on mahdollisuus ajaa kilpailukykyistä autoa näyttääkseni mihin todella pystyn, Perez lopetti.
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- EK9: Portugalin MM-rallin illan viimeisestä pätkästä huikea näytös – Kalle Rovanperä selvisi piikkipaikalla yötauolle
- EK8: Kalle Rovanperä tuskaili pohja-ajan: ”En pääse yhtään kovempaa tällä autolla”
- EK7: Hyundai-konkarilta upea veto – MM-kandidaatti Elfyn Evans pahoissa ongelmissa
- EK6: Kalle Rovanperä täräytti Portugalin MM-rallin kärkeen
- EK5: Portugalin MM-rallissa äärimmäisen jännittävä tilanne – Kalle Rovanperä hyvissä asemissa
- Kalle Rovanperältä kova kannanotto MM-rallin parjatusta uudistuksesta: ”Liian paljon säälipisteitä”
- F1-raivopää yhden töhöilyn päässä kilpailukiellosta
- Näin näet Portugalin MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Red Bull joutui selittelemään huippuvauhdin katoamista – ”Aika paljon vahinkoa”
- Miamin GP:ssä yllätysvoittaja! McLaren-tähti juhlii uransa avausvoittoa
- Valtteri Bottaksen välit Sauber-talliin kiristyneet – suomalaisen ajopaikkaa tarjotaan tähtikuljettajalle
- Näin näet Portugalin MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Valtteri Bottaksen huimalle putkelle jatkoa Miamin aika-ajoissa – Max Verstappen paalulle
- F1-kohukuski menetti malttinsa Miamin sprinttikilpailussa totaalisesti: Peräti neljä rangaistusta sprintin aikana
- F1-raivopää yhden töhöilyn päässä kilpailukiellosta
- Miamin GP:ssä yllätysvoittaja! McLaren-tähti juhlii uransa avausvoittoa
- Red Bull joutui selittelemään huippuvauhdin katoamista – ”Aika paljon vahinkoa”
- Valtteri Bottakselle lähtöruuturangaistus uuden kisainsinöörin toilailusta
- F1-kuskit kolaroivat varikolla ennen sprinttikilpailua – ferrari-tähti raivoissaan:”Mitä helvettiä hän tekee?”
- Kalle Rovanperältä kova kannanotto MM-rallin parjatusta uudistuksesta: ”Liian paljon säälipisteitä”