Daniel Ricciardoa nyppii yhä tappio Max Verstappenille: ”Aina aamuisin mielessä”
Red Bullin Daniel Ricciardo uskoo, että Max Verstappenin tulo tiimiin on iso haaste, mutta lopulta hyväksi hänen uralleen.
– Max on todella vakavasti otettava kuljettaja ja se tekee minulle pelkästään hyvää, Ricciardo sanoo Red Bullin haastattelussa.
– Kun tulin itse Red Bullille Sebastian Vettelin tallikaveriksi, ajattelin että haluan mahdollisimman kovan vastuksen tiimin sisältä itselleni. Vain siten voi haastaa itseään kunnolla. Nyt Max tuo minulle toisenlaisen haasteen ja siitä tulee iso.
– Hänen menestyksensä on vain positiivista. Jos pystyn jatkossa voittamaan hänet, se on hyvä asia minun urani kannalta, Ricciardo uskoo.
Ricciardoa jäi selkeästi nyppimään, kun hän ei pystynyt erilaisten kisataktiikoiden vuoksi haastamaan Verstappenisa Barcelonassa.
– Herään edelleen se asia mielessäni. Kun menen nukkumaan, en ajattele sitä, mutta aamulla se on aina mielessäni.
– Minulle on jäänyt viime kilpailuista tunne, että enemmänkin olisi tarjolla ollut. Tavallaan häviäminen Maxille harmittaa ja turhauttaa, vaikka tiedän, että tämä on tiimityötä. Toisaalta jokainen kuljettaja ajaa myös itselleen, Ricciardo muistutti.
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- EK9: Portugalin MM-rallin illan viimeisestä pätkästä huikea näytös – Kalle Rovanperä selvisi piikkipaikalla yötauolle
- EK8: Kalle Rovanperä tuskaili pohja-ajan: ”En pääse yhtään kovempaa tällä autolla”
- EK7: Hyundai-konkarilta upea veto – MM-kandidaatti Elfyn Evans pahoissa ongelmissa
- EK6: Kalle Rovanperä täräytti Portugalin MM-rallin kärkeen
- EK5: Portugalin MM-rallissa äärimmäisen jännittävä tilanne – Kalle Rovanperä hyvissä asemissa
- Kalle Rovanperältä kova kannanotto MM-rallin parjatusta uudistuksesta: ”Liian paljon säälipisteitä”
- F1-raivopää yhden töhöilyn päässä kilpailukiellosta
- Näin näet Portugalin MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Red Bull joutui selittelemään huippuvauhdin katoamista – ”Aika paljon vahinkoa”
- Miamin GP:ssä yllätysvoittaja! McLaren-tähti juhlii uransa avausvoittoa
- Valtteri Bottaksen välit Sauber-talliin kiristyneet – suomalaisen ajopaikkaa tarjotaan tähtikuljettajalle
- Näin näet Portugalin MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Valtteri Bottaksen huimalle putkelle jatkoa Miamin aika-ajoissa – Max Verstappen paalulle
- F1-kohukuski menetti malttinsa Miamin sprinttikilpailussa totaalisesti: Peräti neljä rangaistusta sprintin aikana
- F1-raivopää yhden töhöilyn päässä kilpailukiellosta
- Miamin GP:ssä yllätysvoittaja! McLaren-tähti juhlii uransa avausvoittoa
- Red Bull joutui selittelemään huippuvauhdin katoamista – ”Aika paljon vahinkoa”
- Valtteri Bottakselle lähtöruuturangaistus uuden kisainsinöörin toilailusta
- F1-kuskit kolaroivat varikolla ennen sprinttikilpailua – ferrari-tähti raivoissaan:”Mitä helvettiä hän tekee?”
- Kalle Rovanperältä kova kannanotto MM-rallin parjatusta uudistuksesta: ”Liian paljon säälipisteitä”