Salainen testi – Kalle Rovanperä hyppäsi jo formula-auton puikkoihin
Formulamaailmaan ensi kaudeksi rallin MM-sarjasta loikkaava Kalle Rovanperä pääsi jo siivellisen yksipaikkaisen kilpurin rattiin alkuviikolla.
Rovanperä pääsi testaamaan Espanjan Jerezissä Hitech TGR -tallin Formula 2 -autoa. Kyseessä on Toyotan kanssa tiivistä yhteistyötä tekevä tiimi ja kuvien perusteella käytössä oli vanhemman sukupolven F2-auto. Suomalaistähden kommenteista päätellen vauhti ei ollut toivotonta vähäisestä formulakokemuksesta huolimatta.
– Hyvä ensimmäinen testi. Fyysisesti ajaminen oli raskasta kuten odotinkin, mutta ajallisesti pärjäsin hyvin tiimin kuskiverrokille, kommentoi Rovanperä IS:lle.
Ensi kaudella Rovanperä ajaa Japanin Super Formula -sarjassa ja miehen fysiikkaa on petrattava etenkin kovia G-voimia varten. Tämän suomalainen tiedostaa itsekin.
– Fysiikkatreeniä on muokattu jo alkukesästä kohti formulaa. G-voimia on haastava simuloida, ja niihin tottuminen vie aikaa. Tiedän olevani nopeampi, kun fysiikkaa saadaan kehitettyä paremmin radalle sopivaksi, summasi Rovanperä.
Ennen formulahommia suomalaisella on kuitenkin vielä edessään kova taistelu MM-ralliuran kolmannesta maailmanmestaruudesta. Tällä saralla kilpailuja on vielä kaksi jäljellä ja eroa kärkimies Elfyn Evansiin on 13 pistettä. Rovanperällä on kuitenkin samalla haaste kenties kovin mahdollinen, sillä hän jakaa kakkospaikan kahdeksankertaisen mestarin Sébastien Ogierin kanssa.
Rovanperän kausi Super Formuloissa käynnistyy ensi vuoden huhtikuussa.
LUE LISÄÄ
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys