Australiassa pisteille selvinnyt Valtteri Bottas oli tyytyväinen tallinsa kyytiin Viaplayn haastattelussa. Lopulta kahdeksanneksi yltänyt suomalainen jäi kuitenkin miettimään, menikö tallin lähestyminen väärin aika-ajon suhteen.

Bottakselle asennettiin pienempi takasiipi paremman suoranopeuden toivossa. Tämä kuitenkin vähensi auton downforcea, mikä vaikutti suomalaisen ajamiseen aika-ajoissa.

– Tänään sai vääntää alusta loppuun asti. Autossa oli hyvä vauhti ja pystyimme taistelemaan hyvin. Se oli puhdas ja hyvä kisa, Bottas aloitti.

– Tänä viikonloppuna aika-ajo oli se ongelma. Meillä ei ollut silloin vauhtia, mutta tänään sitä löytyi. En tiedä panostimmeko liikaa tähän sunnuntaihin. Jos olisimme lähteneet lähempänä kärkeä, niin meillä olisi saattanut olla mahdollisuudet sijoittua ylemmäs.

Bottas kommentoi myös taisteluaan Lance Strollin kanssa. Kanadalainen sai viiden sekunnin rangaistuksen vaarallisesta puolustamisesta suomalaista vastaan, mutta ulos radalta ajattaminen ei tuomariston mielestä ollut väärin.

Bottaksen mielestä kanadalaisen temput menivät sallitun rajan yli.

– Koitin ohittaa häntä, mutta hän peitteli aika rajusti suorilla. Sitten myöhemmin hän ohitti minut, eikä minulla ollut muuta mahdollisuutta, kuin ajaa radalta pois. Hän ilmeisesti sai kuitenkin rangaistuksen.

– Muuten meillä oli hyvää vääntöä muiden kanssa. Sen takia täällä ollaan.

Bottas odottaa samanlaista suoritusta myös kahden viikon päästä Imolassa. Suomalainen kuitenkin paljasti, että Alfa Romeo on saamassa uusia päivityksiä seuraaviin kilpailuihin.