Vallankumous Ferrarilla? Sebastian Vettel pui spekulaatiota tallin muutoksista – ”Hulluutta”
Kuva: Getty Images
Vaikka Ferrarilla onkin uusi tallipäällikkö, ei Maranellossa eletä Sebastian Vettelin mukaan täyttä vallankumousta.
F1-sarjan väkevimpiin mestaruushaastajiin kuuluva italialaistalli teki kauden alla merkittäviä uudistuksia.
Vuosia tallia johtanut Maurizio Arrivabene sai lähteä ja tilalle nostettiin tekniikkakonkari Mattia Binotto.
Myös veteraanikuljettaja Kimi Räikkönen korvattiin nuoremmalla Charles Leclercillä.
”Tanssivan hevosen” pilttuussa on muuttunut siis paljon, muttei Vettelin mukaan kuitenkaan liikaa.
[readmore from=”ferrari”]
– Ei se ole vallankumous. Talli on edelleen sama, mutta nyt Mattia on vain tallipäällikkö. Talli ja sen perusta ovat yhä samoja, saksalaiskuski vakuutti Crash.netille.
Tähtikuskin mielestä Ferrarin menestys on ollut sen verran vahvaa, ettei toimintamalleja olisi järkeä kääntää päälaelleen.
– Kyse ei ole rakettitieteestä. Meillä on ollut voittava auto muutaman viime vuoden ajan, joten olisi hulluutta muuttaa kaikkea ja siirrellä liikaa asioita ympäriinsä, Vettel perusteli.
F1-legenda avasi Sebastian Vettelin ”ainutlaatuista” tilannetta – ”Missään muualla paine ei ole niin kova”
– Meillä on ollut vaikeat hetkemme. Liikumme kaikki eteenpäin ja haaste on Mattialle suuri. Pyrin tukemaan häntä omalta osaltani niin paljon kuin pystyn. Hän on ollut pitkään mukana ja tuntee meidät kaikki, Ferrari-pilotti sanoi.
Entinen tallijohtaja järkyttyi Ferrarin uuden F1-auton väristä – latasi värikkään ryöpytyksen
Lähde: Crash.net
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia