Red Bullin Max Verstappenin kauden alku- ja loppupuoliskot eroavat toisistaan kuin yö päivästä. Hollantilaiskuljettaja myöntää nyt vian olleen täysin itsessään.

Verstappen ei saanut alkuvuodesta kasaan juuri lainkaan ehjiä viikonloppuja. Kolareita, virheitä ja kalliita pistemenetyksiä tuli roppakaupalla, ja kuljettaja sai aiheestakin runsaasti lokaa niskaansa.

Pahin moka kävi Monacossa, jossa harjoituksissa tapahtunut ulosajo tuhosi häneltä mahdollisuuden taistella kilpailun voitosta.

Jatkuvat virheet ja epävarmat otteet saivat monet ehdottamaan hänelle ajatusmaailman muutosta, mutta Verstappen lyttäsi nämä tyystin.

Jotain kuitenkin tapahtui, ja Monacon jälkeen Verstappen on ollut kuin uudestisyntynyt. Monacon jälkeen hän on ollut 13 ajetusta kisasta 8 kertaa palkintopallilla, napaten kaksi voittoa.

Red Bull -kuski on hiipinyt kuin varkain taistoon MM-sarjan kolmannesta sijasta, kun kaudesta on jäljellä vielä kaksi kisaa.

Verstappen paljasti syitä muutokselle voittoisan Meksikon kisan jälkeen.

– Ero on siinä, että kuuntelen tätä nykyä itseäni. En välitä siitä, mitä muut puhuvat, Verstappen totesi lehdistötilaisuudessa.

– Kenties yliyritin liikaa alkukaudesta. Hain tuloksia liian innokkaasti, joten minun piti oppia olemaan hieman rauhallisempi ja hidastaa hiukan, jotta voin olla nopeampi, Verstappen kertoi puolestaan F1-sarjalle.