Entinen kollega paljastaa: näitä asioita Kimi Räikkönen vihaa F1:ssä – ”Ironista, että hänestä on tullut suosituin juuri sen vuoksi”
Kuva: Getty Images
Aiemmin McLarenilla Kimi Räikkösen työtoverina työskennellyt konkarimekaanikko Marc Priestley kertoi New York Timesille suomalaistähden vihaavan formuloissa lähes kaikkea muuta paitsi autojen ajamista.
Kuten moni tietää, ei suorasukainen suomalainen viihdy julkisuudessa parrasvalojen paisteessa huimasta suosiostaan huolimatta. Miehen mystinen persoona on tehnyt hänestä F1-sarjan suurimman suosikin fanien keskuudessa, jotka eivät tunnu saavan Räikkösestä koskaan tarpeekseen.
Vaikka suomalainen ei ole äksyillyt medialle viime aikoina aivan entisvuosien malliin ja suostui jopa mukaan Kari Hotakaisen kirjaprojektiin, ei kameroiden edessä patsastelu ole edelleenkään ”Jäämiehen” suosikkipuuhaa.
– On ironista, että vaikka hän inhoaa media- ja pr-velvollisuuksiaan kaikkein eniten, hänestä on tullut suosituin juuri sen vuoksi, Priestely vahvisti New York Timesille.
– Hän on ollut aina erittäin intohimoinen kilpailun suhteen, mutta se oli ainoa asia F1-sarjassa, josta hän piti. Uskaltaisin sanoa hänen inhoavan kaikkea muuta formuloissa, Priestley täräytti.
Mekaanikko huomasi jo McLarenin aikoina erään toisenkin asian, joka erotti Räikkösen monista muista F1-kuljettajista.
– Hän oli autoon istuessaan omistautuneempi tehtävälleen kuin suurin osa kuljettajista, Priestley kehui.
Lähde: New York Times
LUE MYÖS:
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- Max Verstappenin tulevaisuus puhuttaa – McLaren-pomolta yllättävä kommentti
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Valtteri Bottas antoi karun arvion Cadillacin tilanteesta
- MM-rallin tuloksiin muutoksia – Sami Pajari hyötyi rangaistuksista
- George Russell voittoon Itävallassa – Valtteri Bottaksen kisa päättyi liekkeihin
- Itävallan GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Kreikan MM-ralli 2026: Tulokset
- EK16: Rajua draamaa voittotaistelussa – Thierry Neuvillelle kaksi rengasrikkoa
- Kreikan MM-ralli 2026: Tulokset
- Oliver Solberg ajoi jälleen ulos – MTV:n asiantuntija: ”Täysin anteeksiantamatonta”
- Toyota lähettää Ott Tänakin Rooman EM-ralliin Rally2-autolla
- Valtteri Bottas nimesi suurimman ongelmansa Cadillacin ratissa
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Max Verstappenin pinna paloi – näytti George Russellille keskisormea
- Jättihuhu: Max Verstappen vaihtamassa McLarenille?
- George Russell voittoon Itävallassa – Valtteri Bottaksen kisa päättyi liekkeihin
- Valtteri Bottas väläytti vauhtiaan – sitten auto roihahti liekkeihin
- MM-rallissa hirvittävä vaaratilanne – ”Toivon, että ette astu enää yhdellekään erikoiskokeelle”