Williamsin 19-vuotiaan nuorisolupauksen Lance Strollin debyyttikausi F1-pilottina ei ollut turhan helppo. Kauden alusta oli muodostua suorastaan painajainen, sillä kanadalaiskuljettaja joutui keskeyttämään kaikissa kauden kolmesta ensimmäisestä osakilpailusta. F1-uransa synkimmäksi hetkeksi Stroll nosti Bahrainin GP:n jälkeisen ahdingon.

– Vuoden vaikein hetki oli varmaan Bahrainin jälkeen. En onnistunut selviytymään maaliin kolmessa kisassa putkeen. Se oli aika rankkaa. Tiesin, että tulen kohtaamaan vaikeuksia jossain vaiheessa ensimmäistä vuottani. Ne iskivätkin aika aikaisessa vaiheessa kautta, Stroll avautui GP Updaten haastattelussa.

Strollin mukaan hän selvisi tiukoista haasteista ja paineista pitämällä päänsä kylmänä. Teinilupaus antoi kiitosta kauden mittaan parantuneesta ajoilmeestään Williamsin tekniselle tiimille.

– Yritin pysyä keskittyneenä ja yrittää välttää paineiden haittaamasta suorituksiani. Mielestäni teimme yhdessä parhaamme. Insinöörimme ja muut ihmisimme uskoivat minuun aina. Kuuntelin heidän neuvojaan ja ponnistin niiden avuilla takaisin pystyyn. Se on mielestäni tärkeintä. Nousimme yhdessä ylös ja käänsimme kauden mainioksi, kanadalaislupaus hehkutti.

Stroll päätti kautensa 40 MM-pisteen saaliiseen. Nuorisolupauksen tallikaveri Felipe Massa saavutti vain kolme pistettä enemmän. Williams sijoittui valmistajien MM-sarjassa lopulta viidenneksi 83 pisteellä.