Kehujen vuoro – Valtteri Bottaksen suoritusta ihaillaan Mersu-leiristä: ”Halusin hänet mukaan alun alkaenkin”
Kuva: Getty Images
Valtteri Bottaksen suorituskyvystä ja osaamisesta heiteltiin mediassa jos jonkinlaista mielipidettä vielä ennen kauden alkua.
Mercedekselle unelmasiirron saanut suomalainen joutui välillä tiukankin kritiikin alaiseksi, mutta suomalainen löi kaikille kritisoijilleen luun kurkkuun ajamalla tasapainoisen avausviikonlopun sijoittuen aivan tallikaverinsa kantaan kolmanneksi.
Sanan säilä heilui välillä jopa oman tallin sisällä. Bottakselta vaadittiin esimerkiksi talvitesteissä enemmän, vaikka hän oli sekä nopea että luotettava.
Avausviikonlopun jälkeen Niki Lauda otti jälleen positiivisen kannan.
– Kun Nico Rosberg ilmoitti lopettavansa, jouduimme täysin yllätetyiksi. Kun keskustelin tallipäällikkö Toto Wolffin kanssa korvaajasta, nousi Bottaksen nimi heti kärkeen. Minulle hän oli aina ykkösvaihto korvaajaksi, Lauda suitsuttaa motorsport-totalin mukaan.
– Hän on nopea, luotettava ja kokenut. Bottas on jo tehnyt loistavaa työtä, ja hän tulee varmasti vain parantamaan kauden edetessä, Lauda uskoo.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys