Renaultin uusi värväys ei todellakaan leiju: ”Olen oppinut nauramaan kaikelle tälle”
Nico Hülkenberg sanoo jo itsekin pystyvänsä nauramaan huonolle onnelleen F1:ssä.
Renaultille ensi kaudeksi siirtynyt 29-vuotias Hülkenberg ajoi avauskilpailunsa F1:ssä jo 2010. Vieläkään hän ei ole noussut podiumille.
Paalupaikalta hän lähti jo avauskaudellaan, mutta vuodet Williamsilla, Sauberilla ja Force Indialla eivät ole palkintopallipaikkaa tuoneet.
Joskus on ollut huonoa onnea, joskus teknisiä ongelmia. Hyvä esimerkki on Brasilian GP; Hülkenbergilla olisi ollut saumat palkintopallille, mutta hän ajoi Kimi Räikkösen Ferrarin kolaroinnista syntyneen romun yli ja koki kolhuja myöhemminkin kilpailussa.
– Totta kai sekin kilpailu oli pettymys, mutta olen jotenkin väsynyt olemaan turhautunut. Joten olen oppinut nauramaan tuollaisille tapahtumille. En tiedä miksi, mutta niin se vain on, Hülkenberg sanoo Motorsport.comille.
– Ehkä oli vain tarkoitettu, että niin tapahtuu. Brasiliassakin oli juuri yksi niistä päivistä. Auto oli tosi hyvä, kaikki oli kohdallaan, mutta sitten radalla ollut romu rikkoi renkaan ja se oli sitten siinä.
Puhtaasti huonoon onneen saksalaispilotti ei kuitenkaan usko.
– En usko sellaiseen. Uskon kovaan työhön ja oikeisiin ratkaisuihin. Niiden jälkeen tulos joko tulee tai sitten ei. Kaikelle on usein syynsä. Joskus tulee virheitä, jotka olisivat olleet vältettävissä. Mutta jos sellaisia tulee, ei sille mitään voi, Hülkenberg sanoo.
– Tänä vuonna minulla on ollut toki hiukan epäonneakin. En tiedä miksi. Mutta en jää itkemään sitä, että olen epäonninen. Se on vain elämää, toivottavasti ne maksetaan tulevina vuosina takaisin, Hülkenberg toivoo.
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Näin näet Portugalin MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Red Bull joutui selittelemään huippuvauhdin katoamista – ”Aika paljon vahinkoa”
- Miamin GP:ssä yllätysvoittaja! McLaren-tähti juhlii uransa avausvoittoa
- Valtteri Bottaksen huimalle putkelle jatkoa Miamin aika-ajoissa – Max Verstappen paalulle
- F1-kohukuski menetti malttinsa Miamin sprinttikilpailussa totaalisesti: Peräti neljä rangaistusta sprintin aikana
- F1-kuskit kolaroivat varikolla ennen sprinttikilpailua – ferrari-tähti raivoissaan:”Mitä helvettiä hän tekee?”
- Valtteri Bottaksen välit Sauber-talliin kiristyneet – suomalaisen ajopaikkaa tarjotaan tähtikuljettajalle
- Valtteri Bottakselle lähtöruuturangaistus uuden kisainsinöörin toilailusta
- Max Verstappenilta pilkkaava viesti kilpailijoille sprintin aika-ajoissa – Valtteri Bottakselle katastrofialku Miamissa
- Valtteri Bottaksen uusi kisainsinööri munasi heti – suomalaiselle rangaistus luvassa?
- Valtteri Bottaksen välit Sauber-talliin kiristyneet – suomalaisen ajopaikkaa tarjotaan tähtikuljettajalle
- F1-kohukuski menetti malttinsa Miamin sprinttikilpailussa totaalisesti: Peräti neljä rangaistusta sprintin aikana
- Valtteri Bottaksen huimalle putkelle jatkoa Miamin aika-ajoissa – Max Verstappen paalulle
- Talli pimitti tärkeää tietoa Valtteri Bottakselta – ”Oli aika äkkinäinen muutos”