Kovaa kritiikkiä F1-mestarilta: ”Nykykuljettajilta puuttuu kunnioitus toisia kohtaan!”
Nykyisillä F1-kuljettajilla ei ole vuoden 1997 maailmanmestarin Jacques Villeneuven mukaan kunnioitusta toisiaan kohtaan.
Villeneuve vertasi nykyistä F-ykköstä videopeliin.
– Kun isäni vielä ajoi, silloin autot olivat vaarallisia ja ohittaminen ei ollut helppoa. Siksi kuljettajat oppivat kunnioittamaan toisiaan. Silloin ei ajolinjoja vaihdeltu kesken kaiken, Villeneuve sanoo Autosportille.
– Se oli puhdasta ja kunnioitettavaa kilpailemista. Kolareitakin tuli, mutta ne johtuivat virheistä.
– Nyt kuljettajat ajavat kuin videopeleissä, siltä se ainakin näyttää. Mitään kunnioitusta muita kohtaan ei ole. Sellaista sanaa ei taida edes olla nykykuljettajien sanakirjassa, Villeneuve ruoskii.
Kanadalaisen mukaan F1 alkoi mennä väärään suuntaan, kun päättäjät alkoivat kuunnella faneja. Yksi hyvä esimerkki on ohittamista helpottava DRS.
– Fanit valittivat, ettei ohituksia nähdä tarpeeksi. Ja sitä tai tätä ei ole tarpeeksi. Ja mitä tehtiin? Kehitettiin DRS. Ja nyt nähdään jopa sata ohitusta yhdessä kilpailussa. Mutta nimetkää yksikin upea ohitus DRS-aikakaudella. Ette pysty, koska sellaisia ei ole, Villeneuve kiukkuaa.
– Nyt se on kuin autot ohittelisivat toisiaan maantiellä. Ja juuri siksi kunnon kilpailemista ei nähdä enää. Nyt vain painetaan nappia ja mennään ohi. Se on todella tylsää.
- Miamin GP:ssä yllätysvoittaja! McLaren-tähti juhlii uransa avausvoittoa
- Valtteri Bottaksen huimalle putkelle jatkoa Miamin aika-ajoissa – Max Verstappen paalulle
- F1-kohukuski menetti malttinsa Miamin sprinttikilpailussa totaalisesti: Peräti neljä rangaistusta sprintin aikana
- F1-kuskit kolaroivat varikolla ennen sprinttikilpailua – ferrari-tähti raivoissaan:”Mitä helvettiä hän tekee?”
- Valtteri Bottaksen välit Sauber-talliin kiristyneet – suomalaisen ajopaikkaa tarjotaan tähtikuljettajalle
- Valtteri Bottakselle lähtöruuturangaistus uuden kisainsinöörin toilailusta
- Max Verstappenilta pilkkaava viesti kilpailijoille sprintin aika-ajoissa – Valtteri Bottakselle katastrofialku Miamissa
- Valtteri Bottaksen uusi kisainsinööri munasi heti – suomalaiselle rangaistus luvassa?
- Miamin F1-harjoituksessa todella pienet erot – Ferrari-tähdeltä karmea moka
- Talli pimitti tärkeää tietoa Valtteri Bottakselta – ”Oli aika äkkinäinen muutos”
- Valtteri Bottaksen välit Sauber-talliin kiristyneet – suomalaisen ajopaikkaa tarjotaan tähtikuljettajalle
- Talli pimitti tärkeää tietoa Valtteri Bottakselta – ”Oli aika äkkinäinen muutos”
- F1-kohukuski menetti malttinsa Miamin sprinttikilpailussa totaalisesti: Peräti neljä rangaistusta sprintin aikana
- Valtteri Bottaksen huimalle putkelle jatkoa Miamin aika-ajoissa – Max Verstappen paalulle
- Virallinen vahvistus: Legendaarinen suunnitteluvelho Adrian Newey jättää Red Bull -tallin
- Lähteet: Max Verstappenia viedään tosissaan Mercedekselle – nyt pöytään lyötiin jättimäinen läjä rahaa
- Valtteri Bottakselle lähtöruuturangaistus uuden kisainsinöörin toilailusta
- F1-kuskit kolaroivat varikolla ennen sprinttikilpailua – ferrari-tähti raivoissaan:”Mitä helvettiä hän tekee?”
- Viaplay näyttää formulat Suomessa jatkossakin uuden monivuotisen sopimuksen myötä
- Imolan kirottu F1-viikonloppu jäi kalvamaan turva-auton kuljettajaa vuosikausiksi – ”Olimme viimeiset, jotka katsoivat Ayrtonia silmiin”