Alkukauden sensaatiokuskilta kova vaatimus Pirellille: ”Pakko saada parempia renkaita”
Haasilla loistavan alkukauden ajanut Romain Grosjean vaatii F1:n rengastoimittajalta Pirelliltä selkeästi parempia renkaita ensi kaudeksi.
Kiinan GP:n jälkeen Grosjean kritisoi voimakkaasti Pirellin renkaita ja kuvasi rengaspaineita naurettaviksi.
– Totta kai me haluamme paljon parempia renkaita uudelle aikakaudelle, kun sekä autoista että renkaista tulee leveämpiä. Niitä on ihan pakko saada.
– Pirelli pääsee onneksi testaamaan nyt enemmän kuin aikaisemmin, ehkä se mahdollistaa paremmat renkaat. Eihän se Pirellin syy ole, etteivät he ole saaneet testata enemmän.
– Voi olla, että ne kuljettajat, jotka pääsevät niitä testaamaan hyötyvät hieman, mutta tärkeämpää on, että kaikki tiimit saavat selkeästi parempia renkaita käyttöönsä. Silloin kilpailuistakin tulee taatusti mielenkiintoisempia, Grosjean sanoi F1 Todayn mukaan.
- Miamin GP:ssä yllätysvoittaja! McLaren-tähti juhlii uransa avausvoittoa
- Valtteri Bottaksen huimalle putkelle jatkoa Miamin aika-ajoissa – Max Verstappen paalulle
- F1-kohukuski menetti malttinsa Miamin sprinttikilpailussa totaalisesti: Peräti neljä rangaistusta sprintin aikana
- F1-kuskit kolaroivat varikolla ennen sprinttikilpailua – ferrari-tähti raivoissaan:”Mitä helvettiä hän tekee?”
- Valtteri Bottaksen välit Sauber-talliin kiristyneet – suomalaisen ajopaikkaa tarjotaan tähtikuljettajalle
- Valtteri Bottakselle lähtöruuturangaistus uuden kisainsinöörin toilailusta
- Max Verstappenilta pilkkaava viesti kilpailijoille sprintin aika-ajoissa – Valtteri Bottakselle katastrofialku Miamissa
- Valtteri Bottaksen uusi kisainsinööri munasi heti – suomalaiselle rangaistus luvassa?
- Miamin F1-harjoituksessa todella pienet erot – Ferrari-tähdeltä karmea moka
- Talli pimitti tärkeää tietoa Valtteri Bottakselta – ”Oli aika äkkinäinen muutos”
- Valtteri Bottaksen välit Sauber-talliin kiristyneet – suomalaisen ajopaikkaa tarjotaan tähtikuljettajalle
- Talli pimitti tärkeää tietoa Valtteri Bottakselta – ”Oli aika äkkinäinen muutos”
- F1-kohukuski menetti malttinsa Miamin sprinttikilpailussa totaalisesti: Peräti neljä rangaistusta sprintin aikana
- Valtteri Bottaksen huimalle putkelle jatkoa Miamin aika-ajoissa – Max Verstappen paalulle
- Virallinen vahvistus: Legendaarinen suunnitteluvelho Adrian Newey jättää Red Bull -tallin
- Lähteet: Max Verstappenia viedään tosissaan Mercedekselle – nyt pöytään lyötiin jättimäinen läjä rahaa
- Valtteri Bottakselle lähtöruuturangaistus uuden kisainsinöörin toilailusta
- F1-kuskit kolaroivat varikolla ennen sprinttikilpailua – ferrari-tähti raivoissaan:”Mitä helvettiä hän tekee?”
- Viaplay näyttää formulat Suomessa jatkossakin uuden monivuotisen sopimuksen myötä
- Imolan kirottu F1-viikonloppu jäi kalvamaan turva-auton kuljettajaa vuosikausiksi – ”Olimme viimeiset, jotka katsoivat Ayrtonia silmiin”