Kausiennakossa Manor: Pohjalta ei voi kuin nousta: ”Joukossa suuri timantti”
Kuva: Getty Images
Mercedes-moottorit, Pascal Wehrleinin nappaaminen kuljettajaksi ja Dave Ryanin kilpailujohtajaksi olisivat kovan luokan kiinnityksiä mille tahansa tallille. Nämä nostavakin viime kauden selkeän hännänhuipun asemaa F1-hierarkiassa tuntuvasti.
Pettymyksen makua on silti ilmassa. Tallin omistaja ja rahakassan haltija Stephen Fitzpatrick ajautui erimielisyyksiin tallia kannatelleiden Graeme Lowdonin ja John Boothin kanssa. Manorin henki ja sielu nostivat kytkintä tallista, vieden samalla mukanaan tallissa vain viisi kuukautta vaikuttaneen Mercedes-suunnittelija Bob Bellin.
Potentiaalia olisi siis ollut huomattavasti parempaan, vaikka tallin täytyy aina muistaa realiteettinsa. Budjetti on sarjan pienin ja etumatka muihin talleihin viime kauden välillä suuri.
Pohjalta ei voi kuitenkaan kuin ponnistaa ylöspäin. Tallilla on joukossaan yksi F1-sarjan tulevaisuuden suurimmista timanteista. Wehrlein ja Mercedes ovat kaksikko, jonka jokaisen F1-fanin on syytä painaa mieleensä. Wehrlein tulee pesemään Rio Haryantolla tulevalla kaudella lattiaa ja olemaan yllättävän nopea, vaikka oppirahoja nuorukainen varmasti maksaakin.
Manorin täytyy myös löytää identiteettinsä tulevalla kaudella. Suostuuko se olemaan Mercedeksen junioritalli, jolloin F1-huipulle ei ole mitään asiaa, mutta ainakin sen toiminta pysyy turvattuna? Toisen tien valitseminen on mitä todennäköisimmin tallille tuhoisaa.
Juuso Taipale
Twitter: @JuusoTaipale
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Super Formula – kausi 2026
- IS: Manageri paljasti uutta tietoa Kalle Rovanperän tilanteesta
- Lewis Hamilton latasi terveiset epäilijöilleen – lopettamispuheet voidaan unohtaa
- Rallin MM-sarjaan palaava talli paljasti kuljettajansa
- Tässä ovat F1-kuskien palkat kaudella 2025 – kärjessä Max Verstappen ja Ferrari-kuskit
- Kalle Rovanperä jäi formulatesteissä jumboksi – tallipäällikkö paljasti syyn
- Kalle Rovanperälle heti takaisku formulatesteissä – näin suomalainen kommentoi asiaa
- Red Bull vahvisti jättiuutisen – yli 20 vuoden tarina päätökseensä
- Valtteri Bottas ei jäänyt lomailemaan – työt Cadillacilla alkoivat välittömästi
- Jättiyllätys: Tommi Mäkinen tekee paluun WRC-auton rattiin