Ex-tallipomo hämmästelee Sebastian Vettelin ylivoimaa – sääntöjen vastainen auto?

Entinen F1-tallipomo Giancarlo Minardi myöntää olevansa hämmästynyt Red Bullin Sebastian Vettelin valtavasta ylivoimasta Singaporen GP:ssä.
Entisen Minardi-tallin perustaja kirjoittaa kotisivullaan, että Vettelin Red Bullin – ja vain Vettelin, ei tallikaveri Mark Webberin – suoritukset jättivät kysymyksiä ilmaan.
– Kokemukseni perusteella 2,5 sekunnin etu kierroksella on todellakin aivan liikaa – se on kuin kolme kehityssukupolvea, se on valtava etu, Minardi kirjoittaa.
Italialainen kertoo kummastelevansa Vettelin vaivattomuutta tietyissä mutkissa ja paljon muita kuljettajia aiempaa kaasunpainamista mutkien ulostuloissa. Näiden lisäksi Minardi kertoo kuulleensa autosta äänen, joka muistuttaa eräästä nykyisin sääntöjen vastaisesta järjestelmästä.
– Paitsi, että [hän] kiihdytti [mutkista] 50 metriä ennen ketään muuta, Renault-moottori saksalaisen autossa murisi toisella tavalla kuin mikään muu ranskalaismoottori radalla, mukaan lukien Markin moottori.
– Ääni oli samanlainen kuin moottoreissa entisaikaan luistoneston tullessa päälle. Lisäksi ääni kuului ainoastaan silloin kun Vettel kellotti erinomaisia kierroksiaan, kuten esimerkiksi turva-auton lähdettyä radalta. […] Näinä hetkinä hänen moottorinsa oli vahvempi kuin mikään muu radalla merkistä riippumatta.
– Minä en halua syyttää ketään, haluaisin vain selvittää tämän asian laidan, Minardi päättää analyysinsä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Tässä ovat kaikki kauden 2025 F1-autot ja kuljettajat – kilpurit julki ennennäkemättömällä tavalla
- F1-tähdeltä kannanotto FIA:n naurettavaan sääntöuudistukseen
- FIA:n tiukalle kiroilusäännölle ensimmäinen rikkoja – rallitähdelle tärähti jättisakot
- Elfyn Evans rykäisi jättipotillaan karkumatkalle – tässä rallin MM-sarjan pistetilanteet
- Kalle Rovanperälle raju pettymys Ruotsissa – ”Ei meidän puolesta hirveästi kerrottavaa”
- McLaren paljasti ensimmäisenä uuden F1-autonsa
- Valtteri Bottaksella ja Mercedeksellä herrasmiessopimuksesta – ”En usko heidän estävän minua”
- Näin näet Ruotsin MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Katso video – Brad Pittin tähdittämästä F1-elokuvasta esimakua
- FIA uhkaa tehdä tympeän muutoksen F1-sarjaan