Räikkösen tallikaverin aiemmat kokemukset vaikea asia – ”Yhä trauma hänelle”
Kuva: Getty Images
Lotuksen tallipäällikkö Eric Boullier on listannut kuljettajiensa heikkouksia ja vahvuuksia tuoreessa haastattelussa F1-sarjan kotisivulla. Kimi Räikkösen vahvuudet tunnetaan, mutta Boullier sanoo yhden niistä olevan heikkouskin.
– Kimin vahvuus on hänen luonteensa, nopeutensa, kokemuksensa sekä kisataitonsa, Lotus-pomo sanoi lisäten:
– Onko hänen luonteensa [myös] heikkous? Voisi varmaankin sanoa niin. Mutta minä pystyn hyvin pärjäämään sen kanssa. Se sopii minun maailmaani.
Tallipäällikkö sanoo, että Romain Grosjean, joka kaudella 2009 ajoi puoli kautta Renault-tallissa, mutta joutui heikkojen tulosten vuoksi syrjään, kärsii kokemuksistaan yhä. Viime kaudella ranskalainen jäi lopulta lukuisien virheiden saattelemana alle puoleen tallikaverinsa pisteistä.
– Romainin vahvuus on hänen nopeutensa ja omistautumisensa työnsä tekemiseen. Hänen heikkoutensa on henkisellä puolella. Hän on perfektionisti ja hänen kokemuksensa kaudella 2009 on yhä trauma hänelle.
– Hänen on päästävä siitä yli ja tuleekin pääsemään kunhan hän saa hyvän kauden, Boullier uskoo.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys