Jackie Stewart: "Vettel ansaitsi mestaruuden siinä missä Alonsokin"

Kolminkertainen maailmanmestari Jackie Stewart uskoo, että suoritustensa osalta niin Fernando Alonso kuin tittelin vienyt Sebastian Vettelkin olisivat olleet ansainneita F1-mestareita kaudella 2012. Erona kaksikon välillä olivat autot.
– [Kuka oli] oikea mies [mestariksi]? Joko Alonso tai Vettel. Minusta ilman epäilystäkään vuoden auto oli lopulta Red Bull, Stewart sanoi Sky Sportsille.
Kauden alkupuolella näin tosin ei ollut. Skotti uskoo, että Kimi Räikkösen edustama Lotus hukkasi pari voittoa, kuten Bahrainin ja Unkarin kisojen perusteella vaikuttikin.
– Pitkään vuoden auto oli itse asiassa Lotus, joka voitti ainoastaan yhden kisan, mutta jonka olisi pitänyt voittaa kolme.
Ferrarin kehitys puutteellista
– Ferrari ei koskaan noussut yhtä paljon kuin McLaren ja Red Bull. Kauden alussa Red Bull ei ollut hyvässä iskussa. Minusta siis kausi oli sikäli jännittävämpi, että kaikki ajattelivat, että kerrankin Vettelillä ei ollut parasta autoa.
Eritoten saksalaisen suoritus Brasilian GP:ssä pakoputkiston ympäriltä kolhiintuneella autolla ilman mahdollisuutta sen korjaamiseen osoitti Stewartille mestaruuden olleen ansaittu. Sama tosin olisi pätenyt myös Alonsoon.
– [Vettel] ajoi viimeisen kisan autolla, joka oli vaurioitunut siinä määrin, että en usko, että moni olisi sillä voinut ajaa rataa ympäri.
– Itse asiassa mitä kuivemmaksi rata tuli, sitä heikommaksi auto muuttui suhteessa muihin. Hän pystyi kompensoimaan paremmin märällä taitojensa ansiosta, mutta minusta sekä Alonso että Vettel olisivat voineet olla juhlinnan kohteena upeasta kaudesta.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Toyota varmisti merkkimestaruuden Chilessä – Kalle Rovanperä teki jälleen kerran kovan tempun päätöspätkällä
- Ei voi olla totta! Teemu Sunisen huippuralli valahti ojan pohjalle
- Chilen MM-rallissa vanhan mestarin näytöstä – erikoinen asia muodostui päätekijäksi
- Chilen MM-rallin avauspäivä rytinää ja dramatiikkaa täynnä – näin perjantain rallipäivä eteni
- Mestaruus katkolla – näillä eväillä Kalle Rovanperä hyppää jahtiin: ”Sen kanssa pitää pelata sitä peliä”
- Näin näet Chilen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – loppuratkaisu näkyy ilmaiseksi
- F1-tulokkaan hurja kolarimäärä vaikuttaa jo tallin tulevan kauden kehitykseen – ”Osia on kulunut liikaa, se on fakta”
- Lewis Hamilton kohtasi karun faktan Japanin GP:ssä – ”Se on raskasta”
- F1-tallilta käsittämätön tallimääräys Japanin GP:n viimeisellä kierroksella – tähtikuski haukkui tallinsa pystyyn
- Miksi keskeyttänyt Sergio Perez lähetettiin vielä radalle? Red Bullilta ovelaa reagointia