Kimi Räikkönen on kertonut jatkosopimuksensa julkistuksen jälkimainingeissa, että kausi Lotuksella on jättänyt vielä hieman hampaankoloon. Kaudesta 2012 hänellä on pääosin hyvää sanottavaa, mutta parannettavaakin löytyy.

– Se olisi voinut mennä paremmin, mutta toisaalta myös paljon huonommin, Räikkönen sanoi The Telegraph -sanomalehdelle.

– Viimeinen vuosi on minusta ollut pääosin hyvä tallille, mutta tietenkin haluat voittaa kisoja ja haastaa mestaruuksista.

– Minä en ole sataprosenttisen tyytyväinen. Jos olen täällä, haluan voittaa ja olla menestyksekäs. Me olemme olleet suhteellisen hyviä tänä vuonna, mutta emme ole yhäkään voittaneet. Meidän täytyy yhä parantaa.

Sanomalehden mukaan Räikkönen ei sulkenut pois mahdollisuutta palata sen enempää Ferrarille kuin McLarenillekaan tulevaisuudessa. Maranellon osalta 33-vuotias totesi, että edellinen työsuhde olisi voinut loppua paremminkin, mutta jatkoi:

– Ei se niin ole, että minulla oli mukamas jokin taistelu jonkun kanssa. Minä olen ihan ok kaikkien kanssa ja asiat olisivat voineet vain loppua hieman mukavammalla tavalla. Mutta se ei tarkoita sitä, että en voisi palata sinne, ex-mestari paljasti.

Sama pätee McLareniin. Räikkösen McLaren-vuosina lehdistössä kirjoiteltiin ajoittaisista muun muassa suomalaisen juhlintaan liittyneistä yhteenotoista silloisen tallipäällikön Ron Dennisin kanssa, mutta Jäämies lyttää kirjoittelut.

– Minulla ei ikinä ollut riitaa hänen kanssaan. Mitään ei ole vialla meidän suhteessamme. Ihmiset vain yrittävät keksiä paskoja tarinoita. He eivät tiedä mitä tosielämässä tapahtuu.

– Minulla ei ole ongelmaa kenenkään kanssa.