Ferrari-pomo: Vettel Alonsoa todennäköisempi mestari
Ferrari kertoi aiemmin tällä viikolla suunnittelevansa päivityksiä jokaiseen jäljellä olevaan kisaan tällä kaudella. Perjantain harjoitusten perusteella ero kärkiauto Red Bulliin oli kuitenkin yhä useita kymmenyksiä.
Tallipäällikkö Stefano Domenicali myönsi, että merkittävien askelien ottaminen suhteessa muihin voi osoittautua vaikeaksi.
– Siihen, että voimmeko kuroa kiinni eron suorituskyvyssä, on vaikea vastata, koska meidän pääkilpailijamme – sekä myös McLaren – kehittyvät jatkuvasti. On siis vaikea sanoa missä olemme vauhdin ja suorituskyvyn suhteen, Domenicali vastasi FIA:n lehdistötilaisuudessa perjantaina Italian median esittämään kysymykseen.
– Mutta sen osalta, että mikä on meidän prosenttuaalinen mahdollisuus voittaa kuljettajien mestaruus, pöydällä on liian monta tekijää: strategia, kisavirheet ja ongelmat, jotka meillä yhä ovat.
Tallipäällikkö totesi kuitenkin pitävänsä Sebastian Vetteliä todennäköisempänä tulevana mestariksi kuin Fernando Alonsoa.
– Sanoisin, että [mahdollisuutemme on] alle viisikymmentä prosenttia, koska he ovat edellämme. Mutta kisa on täysin avoin.
Voita kylpyläloma Pärnussa kahdelle – arvo 560€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kylpyläloman Pärnussa kahdelle!
- Palkinto sisältää kolme yötä kylpylähotellissa aamiaisineen, laivamatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki ja kuljetukset Tallinna-Pärnu-Tallinna.
- Entinen Ferrari-pomo ei olisi hankkinut Lewis Hamiltonia talliin – ”Hänen pitää johtaa, ei Hamiltonin”
- Näin näet Keski-Euroopan MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Red Bullin kuskipalettiin vielä yllätyskäänne?
- Legendaarinen autovalmistaja tekee yllätyspaluun F1-sarjaan – nähdään radalla jo ensi viikolla
- Lipsauttiko Valtteri Bottas F1-jatkonsa? – ”Odotamme ensi vuodesta vaikeaa”
- Suomen F1-lupaus Tuukka Taposelle sopimus F3-sarjaan – seuraa Lewis Hamiltonin jalanjäljissä
- Valtteri Bottas aiheuttaa Sauberille päänvaivaa
- Red Bullin ensi kauden F1-autosta huolestuttavia spekulaatioita
- Ferrari-tähdeltä suorat terveiset FIA:lle – “Mielestäni heillä on tärkeämpiä prioriteetteja”
- Ex-kollega varoittaa Red Bullin tallipäällikköä – ”Kun voittaminen loppuu”