Vettel naljaili Alonsolle podiumilla – "En usko, että Fernando olisi siitä iloinen"

Sebastian Vettel oli yhtä hymyä Singaporen GP:n palkintokorokkeella voittonsa jälkeen. Saksalainen myönsi kisan olleen kova haaste.
– Tämä on yksi kauden kovimmista kisoista ja todella pitkä – ajoimme koko täyden kaksi tuntia. Rata on todellinen tappaja, on niin paljon möykkyjä, eikä yhtään tilaa virheille.
– Me tietenkin hyödyimme hieman Lewisin (Hamilton) keskeytyksestä. Pari kierrosta aiemmin näki, että hän menetti öljyä. Sen jälkeen meillä oli erittäin vahva vauhti. Hyvä lähtö nosti meidät jo mukaan taisteluun.
– Olen vain todella iloinen ja ylpeä. Haluan omistaa tämän kisan yhdelle erityiselle miehelle, herra Sid Watkinsille, Red Bull -kuljettaja osoitti kunnioituksensa taannoin kuolleelle F1-lääkärille, jonka muistolle pidettiin hiljainen hetki ennen kisaa.
Saksalainen nousi nyt toiseksi sarjassa. Hän vei Fernando Alonsolta mestaruuden kauden 2010 lopussa 15 pisteen takaa-ajoasemasta huolimatta viimeisessä kisassa. Haastattelija Eddie Jordan kysyikin, että onko vastaava nousu mahdollista tänä vuonna.
– En usko, että Fernando olisi kovin iloinen siitä, Vettel naureskeli espanjalaisen vieressä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat