Schumacher: Mika Häkkinen suurin vastustaja – "Lopulta ainoastaan yksi jää jäljelle"
![](https://www.suomif1.com/app/themes/media-theme/assets/img/lazy-placeholder.png)
Michael Schumacher kertoo Saksan medialle, että vaikkakin hän on kilpaillut sellaisten suuruuksien kanssa kuin Ayrton Senna, Alain Prost ja Nigel Mansell, eräs toinen kuljettaja nousee hänen suurimmaksi kilpailijakseen.
– Minulla oli useampiakin [suuria vastustajia], mutta loppujen lopuksi ainoastaan yksi jää jäljelle. Ei ole ketään, jota kunnioitin yhtä paljon radalla ja sen ulkopuolla kuin Mika Häkkistä, Schumi sanoo saksalaiselle Bild-lehdelle.
– Olemme kohdanneet toisemme aina etäältä, järjellä ja reilulla pelillä, saksalainen selittää.
Nykyisistä kuljettajista parhaimmaksi hän nimeää muodikkaasti, joskaan ei perusteetta, Fernando Alonson.
– Hän on ylittänyt itsensä. On kausia, jolloin kaikki vain sujuu, mutta sen eteen on tehtävä työtä – ja hän on tehnyt.
Maanmiehestään ja hallitsevasta maailmanmestarista, Sebastian Vettelistä, 43-vuotias sanoo, että opittavaa 25-vuotiaalla yhä on.
– Sebastian on hyvä jätkä ja hieno ajaja, jonka täytyy käsitellä vastoinkäymisiäkin. Se on oppimisprosessi. Ollakseen hyvä voittaja, täytyy oppia myös häviämään. Tiedän että, kilpa-ajajat eivät halua häviä – enkä ole poikkeus itse – mutta se on osa kehittymistä.
Voita Karibian risteily – arvo 1400€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1400€ arvoisen Karibian risteilyn!
- McLarenit harjoituskärkenä – Valtteri Bottas tutuilla sijoilla
- F1-tallissa myllätään jälleen – tallipäällikölle taas lähtöpassit
- Tuukka Taponen säväytti – pätki tallikaverinsa välittömästi
- Rangaistu Max Verstappen avasi vahvasti Belgiassa – ylivoimainen kärkiaika
- Vahvistus: Max Verstappenille jättirangaistus Belgian F1-kilpailuun
- Onko Valtteri Bottaksen F1-ura sinetöity? Kohukuskille sittenkin uusi sopimus suomalaisen perässä olleen tallin kanssa
- Red Bull pani stopin Max Verstappenin öisille harrastuksille – ”Hän oli aiempaa herkkänahkaisempi”
- Valtteri Bottaksen pomolle yllättävät potkut – kohuttu entinen Ferrarin tallipäällikkö Audi-projektin johtoon
- Unkarin GP:ssä nähtiin toinenkin tallimääräys – vanha kettu sai kokea tylyn tempun
- Valtteri Bottaksen F1-uran jatko vaarassa – suomalaiselta synkkä viesti sopimusneuvotteluista

- Max Verstappen tuomariston kuultavaksi – lyödäänkö hollantilaiselle rangaistus?
- Valtteri Bottaksen pomolle yllättävät potkut – kohuttu entinen Ferrarin tallipäällikkö Audi-projektin johtoon
- Max Verstappen kävi kuumana vielä kilpailun jälkeenkin: ”He kaikki voivat painua vi**uun”
- Unkarin GP:ssä nähtiin toinenkin tallimääräys – vanha kettu sai kokea tylyn tempun
- Oscar Piastrille kauden kohutuin voitto Unkarissa – Max Verstappenilla pimeni täysin: Huutokilpailu tiimiradiossa tallin kanssa
- Sergio Perez toheloi jälleen – Red Bull -pomojen kärsivällisyys loppumassa: ”Viimeinen asia, jota kaipasimme”
- Vahvistus: Max Verstappenille jättirangaistus Belgian F1-kilpailuun