McLaren Hamiltonin puhutteluun pettymyksen jälkeen – "Noudatin tiimin neuvoa"
Lewis Hamilton sijoittui sunnuntaina Monacon GP:ssä viidenneksi aloitettuaan kolmannesta lähtöruudusta. McLaren-kuskilla on ollut kaudella vauhtia, mutta kisoissa se ei ole vielä näkynyt voittoina.
– Minulla on sellainen olo, että olen paremmassa tilanteessa kuin koskaan aiemmin. En tee virheitä ja se tuntuu upealta. Mutta me emme ole saaneet vielä viikonloppua, jossa jotain ei ole mennyt väärin, Hamilton sanoi The Telegraphin mukaan.
Sanomalehden mukaan Hamiltonin suunnitelma meni osittain pieleen jo lämmittelykierroksella, jonka aikana muutettiin kytkimen asetuksia.
– Suunnitelmani oli ohittaa (Nico) Rosberg ja haastaa kärki. Noudatin tiimin neuvoa – minun on luotettava heihin – ja päästin kytkimen, eikä auto vain kulkenut. Ei ollut vääntöä, ei vetoa.
– Sanoin heille jälkeenpäin, että ”me emme voi antaa muiden tehdä upeita startteja samalla kun me emme onnistu siinä”. Olin onnekas, etten menettänyt kolmatta sijaa.
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- Suomen F1-lupaus Tuukka Taposelle sopimus F3-sarjaan – seuraa Lewis Hamiltonin jalanjäljissä
- Valtteri Bottas aiheuttaa Sauberille päänvaivaa
- Red Bullin ensi kauden F1-autosta huolestuttavia spekulaatioita
- Ferrari-tähdeltä suorat terveiset FIA:lle – “Mielestäni heillä on tärkeämpiä prioriteetteja”
- Ex-kollega varoittaa Red Bullin tallipäällikköä – ”Kun voittaminen loppuu”
- Red Bull -pomo paljastaa: Talli yritti erottaa Daniel Ricciardon jo aiemmin kaudella
- F1-talli päätymässä rajuun ratkaisuun – hylkää omat moottorinsa
- MM-rallitähdet samassa junassa Max Verstappenin kanssa – ”FIA:n johto pyytänyt sulkemaan suumme”
- Valtteri Bottaksen asema kohenee – Mick Schumacher saa haudata F1-unelmansa
- Kommentti: Red Bull teki irvokkaan tempun – ei mahdollisuuttakaan satumaiseen loppuun