Kimi Räikkönen: ”Ei ajaminen ole muuttunut juuri miksikään vuosien varrella”
Kimi Räikkönen palasi Ferrarille 2014, kun alkoi uusien moottorien aikakausi. Vaikka tiimi oli tuttu, kaikki muu olikin muuttunut.
Räikkönen on niitä harvoja kuljettajia, jotka ovat ajaneet V10-, V8- ja V6-aikakausilla. Kun F1i.com kysyi mieheltä, nauttiiko hän silti nykyautoista, vastaus on selvä.
– Ilman muuta. 2014 kaikki oli uutta, emmekä olleet ihan sillä tasolla, mitä olisimme halunneet. Muutamat tiimit olivat sillä tasolla, mitä he silloin halusivat. Mutta me emme olleet tyytyväisiä.
– Auton jaettavuus riippuu paljon pidosta ja olosuhteista. Se ei ollut meille silloin helppo asia jostain syystä, mutta nyt asiat ovat jo paljon paremmin.
– Toki autojen ääni on nyt erilainen, mutta ei itse ajaminen ole kyllä muuttunut mihinkään vuosien varrella. Tietysti nyt pitää säästellä polttoainetta, mutta on sitä aiemminkin pitänyt säästää esimerkiksi jarruja. Kyse on samasta jutusta, vaikka se vaikuttaakin hiukan eri tavalla eri asioihin.
– Joten en sanoisi, että kovin moni asia on muuttunut paitsi ääni. Ja ehkä tietyt asiat tässä ajamisen ympärillä. Mutta minun näkökulmastani kaikki on tällä hetkellä oikein hyvin, Räikkönen sanoo.
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- F1-raivopää yhden töhöilyn päässä kilpailukiellosta
- Näin näet Portugalin MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Red Bull joutui selittelemään huippuvauhdin katoamista – ”Aika paljon vahinkoa”
- Miamin GP:ssä yllätysvoittaja! McLaren-tähti juhlii uransa avausvoittoa
- Valtteri Bottaksen huimalle putkelle jatkoa Miamin aika-ajoissa – Max Verstappen paalulle
- F1-kohukuski menetti malttinsa Miamin sprinttikilpailussa totaalisesti: Peräti neljä rangaistusta sprintin aikana
- F1-kuskit kolaroivat varikolla ennen sprinttikilpailua – ferrari-tähti raivoissaan:”Mitä helvettiä hän tekee?”
- Valtteri Bottaksen välit Sauber-talliin kiristyneet – suomalaisen ajopaikkaa tarjotaan tähtikuljettajalle
- Valtteri Bottakselle lähtöruuturangaistus uuden kisainsinöörin toilailusta
- Max Verstappenilta pilkkaava viesti kilpailijoille sprintin aika-ajoissa – Valtteri Bottakselle katastrofialku Miamissa
- Valtteri Bottaksen välit Sauber-talliin kiristyneet – suomalaisen ajopaikkaa tarjotaan tähtikuljettajalle
- F1-kohukuski menetti malttinsa Miamin sprinttikilpailussa totaalisesti: Peräti neljä rangaistusta sprintin aikana
- Valtteri Bottaksen huimalle putkelle jatkoa Miamin aika-ajoissa – Max Verstappen paalulle
- Talli pimitti tärkeää tietoa Valtteri Bottakselta – ”Oli aika äkkinäinen muutos”
- Näin näet Portugalin MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Valtteri Bottakselle lähtöruuturangaistus uuden kisainsinöörin toilailusta
- Miamin GP:ssä yllätysvoittaja! McLaren-tähti juhlii uransa avausvoittoa
- Red Bull joutui selittelemään huippuvauhdin katoamista – ”Aika paljon vahinkoa”
- F1-kuskit kolaroivat varikolla ennen sprinttikilpailua – ferrari-tähti raivoissaan:”Mitä helvettiä hän tekee?”
- Valtteri Bottaksen uusi kisainsinööri munasi heti – suomalaiselle rangaistus luvassa?