Aston Martinin konkarikuski Fernando Alonso joutui jättämään sunnuntaina Kiinan GP:n kesken todella erikoisesta syystä johtuen.

Hondan suunnittelema moottori täristää Aston Martinin runkoa niin rajusti, että täyden kisamitan ajaminen on tällä hetkellä tallin kuljettajille mahdottomuus. Lance Strollin kisa jäi kesken kymmenennellä kierroksella akustoon liittyvän vian johdosta, mutta kokenut matadori pääsi pidemmälle. Espanjalainen jaksoi 33 kierrosta, kunnes jatkuva tärinä koitui liian kivuliaaksi, jonka lisäksi käsistä ja jaloista katosi lopulta tunto kokonaan.

Alonson huumori on pysynyt vielä yllättävän hyvällä mallilla ja Kiinan GP:n jälkeen vanha mestari keksi jopa positiivistakin sanottavaa heidän kilpuristaan. Muun muassa lähtöruudusta Aston Martinin ja Hondan yhteislaulu tuntuu soittelevan sulosointuja ja Alonso napsi jälleen avauskierroksella pykäliä.

– Startit ovat hauskoja, sillä niissä auto tuntuu toimivan hyvin, kommentoi Alonso PlanetF1:n mukaan.

– Se on totta, että avauskierroksella kaikilla on saman verran akkua, eli täydet.

Avauskierrosten mähinöiden tauottua Astonin realiteetit tulevat kuitenkin karulla tavalla esiin, eikä kuskeilla ole mitään mahdollisuuksia pitää muita takanaan.

– Sen jälkeen siirrymme akkumestaruuskilpailuun, jossa emme ole yhtä hyviä kuin muut, heitti Alonso.

Suurin odotuksin kauteen lähtenyt Aston Martin on pulassa. Uransa ehtoopuolella ajavaa Alonsoa meinaa käydä jo sääliksi. Kuva: All Over Press

Jopa debyyttitalli Cadillacin kuskit olivat Kiinassa vauhdillisesti edellä ja tv-kuvista jäi puuttumaan huvittava tilanne. Alonso vilkutti kilpaveli Sergio Perezille takasuoralla meksikolaisen pyyhkäistessä ohi.

Alonso teki kommentillaan myös oman kantansa selväksi uusista F1-autoista. Energianhallinta on noussut kenties ratkaisevimmaksi tekijäksi suorituskykyä mitatesssa.

LUE MYÖS: Max Verstappen ryhtyi toimiin uusien F1-autojen parantamiseksi – keskustelut käynnissä FIA:n kanssa

Aston Martinin ja Hondan yhteistyö on alkanut katastrofaalisella tavalla, mutta ratatoimintojen johtaja Mike Krack vakuuttaa tallin ottaneen jo harppauksia, vaikka se ei vielä tuloslistalla konkretisoidu.

– Te todennäköisesti nauratte, kun sanon meidän edistyneen, sillä tänäänkään se ei näyttänyt massiviselta edistykseltä, sanoi Krack sunnuntaina.

– Emme ole esimerkiksi päässeet vielä noin montaa kierrosta. On tärkeää ajaa ja kerätä tietoa. Kyse ei ole pelkästään energiasta, vaan muistakin tekijöistä, jotka eivät selviä olemalla varikkopilttuussa, veisteli Krack.

Brittitallilla ja Hondalla on nyt vajaa pari viikkoa aikaa laittaa palikoita järjestykseen, ennen japanilaisvalmistajan kotikilpailua Suzukassa.

LUE LISÄÄ