Uusi tieto Kalle Rovanperästä – häipyi vaivihkaa Uudesta-Seelannista
Formulauraansa käynnistelevä Kalle Rovanperä joutui jäämään sivuun Oseanian Formula Regional -luokan päätösviikonlopusta sairastumisen vuoksi.
Suomalainen ehti ajaa torstaina harjoitukset Highlands Motorsport Parkin radalla, kunnes sairastuminen esti ajamisen. Rovanperä päivitti perjantaina sosiaaliseen mediaan tilanteestaan, ollen toiveikas loppuviikonlopun ajotapahtumiin liittyen.
Kaksinkertaista rallimestaria ei kuitenkaan enää pikkuformulan puikoissa nähty ja Rallit.fi uutisoikin suomalaisen häipyneen jo Uudesta-Seelannista vähin äänin. Suomalaiskuski ei itse ole perjantain jälkeen päivitellyt tilanteestaan mitään, mutta lähteiden mukaan Rovanperä on jo matkalla kohti Eurooppaa.
Oseanian Formula Regional -sarja oli tiivis rupeama, sillä kaikki neljä kisaviikonloppua puskettiin läpi tammikuun aikana. Viikonloppu toisensa jälkeen vauhtiaan parantanut Rovanperä sijoittui sarjan loppupisteissä lopulta sijalle 16. Toki tulos olisi ollut parempi, mikäli hän olisi pystynyt päätöskisoihin osallistumaan. Parhaaksi suoritukseksi jäi viime viikonloppuna ajettu kolmas sija Teretongan sateisissa olosuhteissa.
Rovanperän on tarkoitus ajaa seuraavaksi kilpaa huhtikuun alussa käynnistyvässä Japanin Super Formula -sarjassa. Ennen sarjan alkua ohjelmassa on testirupeama Suzukan radalla 25.-26. helmikuuta. Tällä kertaa kaikki menevät toivottavasti suunnitelmien mukaan, sillä avaustestit jouduttiin jättämään kesken suomalaisen osalta jo ensimmäisenä päivänä. Tuolloin Rovanperä kärsi asentohuimauksesta ja lääkäri määräsi hänet vähäksi aikaa ajokieltoon.
LUE LISÄÄ
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys