Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
F1-maailmasta kuului kummia keskiviikkona päivällä, kun useat lähteet ja muun muassa Daily Mail uutisoivat Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerin saaneen potkut.
Horner on ollut tähän asti pisimpään virassaan pysynyt tallipäällikkö oltuaan itävaltalaistiimin johdossa sen debyyttivuodesta 2005 saakka.
Hornerin pestin aikana talli on juhlinut kahdeksan kertaa kuljettajien -ja kuusi kertaa valmistajien mestaruutta. Tällä kaudella suorituskäyrä on ollut kuitenkin selvästi alaspäin, eikä viime vuosien kohut ole helpottaneet britin aseman pitämistä. Sen lisäksi Red Bullin tähtikuljettaja Max Verstappen on huhujen mukaan lähtökuopissa.
F1-toimittaja Andrew Bensonin mukaan Hornerin paikalle nousee sisartalli Racing Bullsia johtanut Laurent Mekies.
Red Bull ei ole vielä antanut virallista lausuntoa Hornerin potkuista.
Juttua muokattu klo 12:41: Vahvistus on saatu virallisia kanavia pitkin.
LUE LISÄÄ
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuskinsa – Yuki Tsunoda sysätään sivuun
- IS: Kalle Rovanperä tienasi hirmuisen summan MM-rallikaudesta
- F1-mestaruustaisto saa jännittävän päätöksen viimeisessä kilpailussa – McLarenin käsittämätön ratkaisu pilasi voiton
- Oscar Piastri täräytti paalulle Qatarissa – mestaruuskandidaatit herkullisesti peräkkäin
- Oscar Piastri Qatarin sprintin ykkönen – Lando Norrisin MM-johto kaventui
- Sébastien Ogier on jälleen mestari – Kalle Rovanperällä tunteikas päätös ralliuralle
- Saudi-Arabian lotossa jälleen hurjia käänteitä – Sébastien Ogier kiinni mestaruudessa
- Max Verstappenille epäonnistuminen Qatarissa – Lewis Hamiltonin käsittämätön suvanne jatkuu: ”Kuka tahansa muu saisi potkut”
- McLarenit kärjessä Qatarissa – Max Verstappenilla murheita
- Saudi-Arabiassa käsittämätöntä draamaa – lähes kaikki kuskit isoissa ongelmissa
- IS: Kalle Rovanperä tienasi hirmuisen summan MM-rallikaudesta
- Max Verstappenille epäonnistuminen Qatarissa – Lewis Hamiltonin käsittämätön suvanne jatkuu: ”Kuka tahansa muu saisi potkut”
- Venyykö mestaruustaisto viimeiseen osakilpailuun? Tässä Qatarin GP:n lähetysajat
- F1-mestaruustaisto saa jännittävän päätöksen viimeisessä kilpailussa – McLarenin käsittämätön ratkaisu pilasi voiton
- McLarenit kärjessä Qatarissa – Max Verstappenilla murheita
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuskinsa – Yuki Tsunoda sysätään sivuun
- Kalle Rovanperän mestaruushaaveille valtava kolaus – laukoi synkän kommentin