Tuukka Taposella tekemätön paikka Monacossa – vahvisti silti asemiaan MM-taulukossa

ART-tallin Tuukka Taponen sijoittui seitsemänneksi Monacon F3-sarjan pääkilpailussa sunnuntai-aamuna.
Startti oli tällä kertaa siisti koko porukan osalta ja Taponen piti kahdeksannen paikkansa. Ohittaminen muodostui jälleen todella vaikeaksi Monacon ahtaalla katuradalla, joten toisten virheiden kyttääminen oli teemana.
Kilpailu oli pelkkää peräkkäin köröttelyä ja tapahtumia saatiin odottaa 27 kierroksen kisassa aina kierrokselle 18 saakka. Noel Leon ajautui kuudennelta sijalta kaiteisiin ja turva-auton perässä mentiin vähän aikaa. Taponen ei kuitenkaan onnistunut hyötymään tästä, sillä tallikaveri Laurens Van Hoepen tuikkasi edelle suomalaisen väistäessä tilannetta.
Edellä ilmeisesti Leonin kanssa osunut Charlie Wurz jäi radalle rikkoutuneen etusiiven kanssa, joka aiheutti lisää kaaosta uusintalähdössä. Taponen onnistui ohittamaan itävaltalaisen, jonka jälkeen Wurz löytyikin kaiteista ja turva-autoa tarvittiin jälleen. Samaan syssyyn myös Brando Badoer kilkattiin seinään.
Kilvanajoa ehdittiin jatkaa vielä neljän kierroksen ajan ja turva-auton poistuttua radalta pistekärki Rafel Camaran takarengas irtosi mystisesti. Brassi sai kuitenkin vedettyä autonsa heti varikolle, joten turva-auton kuljettaja sai painella kahvikupilliselle rauhassa.
Taposella ei juurikaan parempiin sijoituksiin ollut ruhtinaskunnan kaduilla asiaa, mutta suomalaiselta jälleen varmaa työskentelyä pisteputken jatkuessa. Kilpailun voittoon ajoi lopulta paalulta lähtenyt Nikola Tsolov. Toiseksi ehti Roman Bilinski ja kolmen kärjen täytti Mari Boya.
Camaran heikko viikonloppu tiivisti F3-sarjaa kokonaisuudessaan mukavasti. Taponenkin saavutti brasilialaista huomattavasti Monacossa, eikä eroa kärkeen ole enää kuin 26 pistettä, vaikka viidenneksi taulukossa putosikin. ART:n löytäessä lisää vauhtia laitteisiinsa suomalainen voi olla vielä kova luu MM-taistossa.
F3-kausi jatkuu jo ensi viikonloppuna F1-sarjan yhteydessä Espanjan Barcelonassa.
LUE LISÄÄ
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- F1-tulevaisuudestaan taisteleva kuski niskuroi USA:n GP:ssä – tallilta rajua ryöpytystä: ”Olemme pettyneitä häneen”
- Red Bull sortui härskiin temppuun – yritti sabotoida Lando Norrisin starttia
- Carlos Sainzilta karu virhearvio – rangaistus seuraavaan kilpailuun
- Max Verstappen lähestyy uskomatonta temppua – nelinkertaiselle mestarille ylivoimainen voitto Texasissa
- Jatkuuko Max Verstappenin loppukiri? Tässä USA:n GP:n lähtöjärjestys
- Kalle Rovanperältä huikea temppu – Toyota varmisti valmistajien mestaruuden
- McLaren-pomo haukkui kilpailijansa pystyyn – perui myöhemmin puheensa
- Max Verstappen jälleen paalulle – MM-kärki Oscar Piastri epäonnistui
- McLarenille katastrofi USA:n sprintistä – Max Verstappenilta kiitos ja kuittaus
- Draamaa mestaruustaistossa! McLarenit kolaroivat jälleen
- Valtteri Bottakselta yllätyspaluu F1-sarjaan USA:ssa? Tallille kävi hulvaton moka
- Max Verstappen naureskelee McLarenin papaija-säännöille: ”He ovat itse luoneet ongelman”
- USA:n sprintin aika-ajoissa järjetöntä sekoilua – Max Verstappen jälleen nopein
- F1-sarja palaa Pohjois-Amerikkaan – tässä USA:n GP:n lähetysajat
- Virallinen vahvistus: Tässä ovat Mercedeksen ensi kauden kuljettajat
- Christian Horner Ferrari-huhuissa – tuulinen pesti jälleen vaakalaudalla
- Näin Max Verstappen kommentoi mestaruusmahdollisuuksiaan
- Dramatiikkaa! Sébastien Ogier täräytti ulos – Kalle Rovanperällä kärjessä huikea mahdollisuus
- Kalle Rovanperältä väkevää tekemistä – suomalaistähti loistavissa asemissa
- McLaren-pomo haukkui kilpailijansa pystyyn – perui myöhemmin puheensa