EK16: Esapekka Lappi repäisi eroa tiukassa taistossa – Kalle Rovanperä tykitti jälleen yhdet pohjat
Viron MM-rallissa ajettiin jo lauantain toiseksi viimeinen ja samalla päivän pisin erikoiskoe. Noin 16,5 kilometrin mittaisella pätkällä vauhdikkain oli yllätys, yllätys: Kalle Rovanperä.
MM-sarjan kärkimiehen suoritustasosta alkaa loppumaan jo ylistyssanat kesken, sillä suomalainen on tykittänyt lauantain jokaiselle erikoiskokeelle pohja-ajan, eikä vauhti tunnu miehen päätä huimaavan.
– Fiilis on kiva. Auto toimii hyvin ja on kivaa ajella näitä pätkiä. Nämä ovat koko kalenterista minun suosikkeja. Paljon faneja, joten todella makeeta, sanoi hyväntuulinen Rovanperä.
Rovanperän johto Hyundain Thierry Neuvilleen kasvoi entisestään ja ero on nyt 33,6 sekuntia.
Esapekka Lappi on leikkinyt Elfyn Evansin kanssa kissa ja hiiri -leikkiä koko lauantain ja taistelu kolmannesta sijasta käy edelleen kuumana. EK16:lla Pieksämäen mies sai repäistyä hieman kaulaa Evansiin, kun hän pätki walesilaisen 2,9 sekunnilla.
– Yritin todella ja olen yrittänyt koko iltapäivän. Aika ei tosin ole vakuuttava, mutta ainakin Evansiin nähden ihan okei, tuumasi Lappi maalissa.
Lappi pitää lujasti kiinni kolmannesta sijastaan ja ero Evanssin on ennen lauantain viimeistä pätkää 5,6 sekuntia.
Teemu Suninen on ajanut tasaisen varmasti Viron rallissa. Suomalaiskuski alkaa pikkuhiljaa oppimaan lisää metkuja uudesta työkalustaan, jota hän käskyttää Viron lisäksi Suomen MM-rallissa parin viikon kuluttua.
– Pitää olla tasaisempi ja nyt alkaa tuntua vähän yhdeltä tämän auton kanssa. Olemme koittaneet lisätä vauhtia, mutta nyt on aika taas laskea hieman riskiä. Mennään askel kerrallaan, sanoi Suninen maalissa.
Suninen on edelleen turvallisesti kiinni viidennessä sijassa ja EK16:lla ero taaksepäin kasvoi jälleen useilla sekunneilla.
Lauantaina ajetaan enää yksi erikoiskoe, joka starttaa Suomen aikaa kello 20:24. Kokonaistilanne alla.
Viron MM-rallin tilanne, EK16/21
- Kalle Rovanperä & Jonne Halttunen, Toyota
- Thierry Neuville, Hyundai +33,6
- Esapekka Lappi & Janne Ferm, Hyundai +44,5
- Elfyn Evans, Toyota +50,1
- Teemu Suninen & Mikko Markkula, Hyundai +1:37,6
- Pierre-Louis Loubet, M-Sport Ford +2:18,3
- Takamoto Katsuta, Toyota +2:26,3
- Ott Tänak, M-Sport Ford +5:48,8
- Andreas Mikkelsen, Skoda (WRC2) +7:31,3
- Sami Pajari & Enni Mälkönen, Skoda (WRC2) +7:46,4
- Gus Greensmith, Skoda (WRC2) +8:00,0
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Toimittajalta hurja väite: Rallin MM-sarjan kulisseissa muhii uutispommi
- Onko tässä Ott Tänakin korvaaja? Näin Hyundai-pomo kommentoi asiaa
- KSML: Tommi Mäkisellä miljoonatulot – laukoi yllättävän kommentin toimittajalle
- Hitti vai huti? Audi paljasti esimakua F1-autostaan
- Toto Wolff myymässä osuuden Mercedeksen F1-tallista
- Ferrarin iso pomo jyrähti kuskeilleen: ”Pitäisi keskittyä ajamiseen, eikä puhumiseen”
- Ott Tänak kieltäytyi megasopimuksesta – myös Jari-Matti Latvalalta iso paljastus virolaisesta
- Näin Kalle Rovanperä reagoi Ott Tänakin jättiuutiseen – rallitähdet tapaavat toisensa eri merkeissä
- Oscar Piastri ei ymmärtänyt rangaistustaan – Charles Leclerc puolusti kilpaveljeään
- Toyota paljasti Kalle Rovanperän korvaajan – myös Sébastien Ogierin kohtalo selvillä
- Ott Tänak kieltäytyi megasopimuksesta – myös Jari-Matti Latvalalta iso paljastus virolaisesta
- Ott Tänak pudotti jättiuutisen – lähtee rallin MM-sarjasta!
- Oscar Piastri ei ymmärtänyt rangaistustaan – Charles Leclerc puolusti kilpaveljeään
- Japanin MM-ralli 2025: Sébastien Ogier ajoi voittoon – Sami Pajarille huippusijoitus
- Onko tässä Ott Tänakin korvaaja? Näin Hyundai-pomo kommentoi asiaa
- Toyota paljasti Kalle Rovanperän korvaajan – myös Sébastien Ogierin kohtalo selvillä
- Näin Kalle Rovanperä reagoi Ott Tänakin jättiuutiseen – rallitähdet tapaavat toisensa eri merkeissä
- KSML: Tommi Mäkisellä miljoonatulot – laukoi yllättävän kommentin toimittajalle
- Hitti vai huti? Audi paljasti esimakua F1-autostaan
- Max Verstappenilta uskomaton suoritus Brasilian GP:ssä – mestaruustaistossa ratkaisun makua