Ralliautoille kaavaillaan historiallista hyppyä – toteutuuko hurja suunnitelma Viron MM-rallissa?
Viron MM-rallin johtaja Urmo Aava paljasti viime vuonna kunnianhimoisen suunnitelman: jopa sadan metrin mittaisen hypyn.
Aava kertoi tuolloin DirtFishin haastattelussa, että idean taustalla on halu luoda ralliin uusia ikonisia hetkiä.
– Ralli tarvitsee tarinoita, ja tämä on sellainen. Suomessa Ouninpohjassa hypätään 50–60 metriä, joten ajattelimme ensin 70 metriä. Mutta sitten mietimme – miksei saman tien 100 metriä? Aava sanoi.
Tuoreessa DirtFishin haastattelussa Aava vahvisti, ettei jättihyppy toteudu vielä tämän vuoden kilpailussa. Suunnitelma ei kuitenkaan ole hautautunut.
– Tämä on yhä suunnitelmana, mutta meidän täytyy tehdä muutoksia joihinkin erikoiskokeisiin, jotta se olisi mahdollista. Tällä hetkellä meillä on promoottorin kanssa sopimus vain yhdeksi vuodeksi, eli tälle vuodelle. Jos aiomme muuttaa reittiä, tarvitsemme pidemmän sopimuksen, Aava kertoo.
Aavan mukaan tavoitteena ei ole rakentaa tekohyppyriä.
– Olemme löytäneet luonnosta erittäin nopean paikan, jossa tie putoaa alaspäin niin, että alastulo olisi pehmeä, Aava paljastaa.
Mikäli hurja suunnitelma joskus toteutuu, voisi paikasta muodostua Aavan mielestä yksi rallimaailman tunnetuimmista.
– Jos autot todella hyppäisivät 100 metriä, siitä voisi tulla jotain ikonista – paikka, jota rallifanit kävisivät katsomassa paitsi Viron MM-rallin aikana myös muulloin vuoden aikana. Fanien kiinnostus tätä kohtaan on todella suurta.
- Luetuimmat
- Uusimmat
- Kreikan MM-ralli 2026: Tulokset
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- George Russell voittoon Itävallassa – Valtteri Bottaksen kisa päättyi liekkeihin
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Valtteri Bottas antoi karun arvion Cadillacin tilanteesta
- Nyt se on julki! Tässä on Suomen MM-rallin osallistujalista
- Lewis Hamilton tykitti sprintin paalulle – Valtteri Bottakselle jälleen pettymys
- EK16: Rajua draamaa voittotaistelussa – Thierry Neuvillelle kaksi rengasrikkoa
- EK15: Huima voittotaistelu käynnissä – Hyundai-kuskille murskaava takaisku
- Max Verstappenin tulevaisuus puhuttaa – McLaren-pomolta yllättävä kommentti
- MM-rallin tuloksiin muutoksia – Sami Pajari hyötyi rangaistuksista
- Kimi Antonelli nappasi historiallisen voiton Silverstonessa
- Nyt se on julki! Tässä on Suomen MM-rallin osallistujalista
- Lewis Hamilton tykitti sprintin paalulle – Valtteri Bottakselle jälleen pettymys
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- Max Verstappenin tulevaisuus puhuttaa – McLaren-pomolta yllättävä kommentti
LUE MYÖS: