MM-ralliin iso muutos: kilpailu typistyy 50 tuntiin
Viron MM-ralli uudistaa formaattiaan tälle vuodelle.
Tarton ympäristössä ajettava MM-ralli typistyy noin 50 tunnin mittaiseksi, kun kilpailu käynnistyy vasta perjantaina iltapäivällä ja päättyy tuttuun tapaan sunnuntaina iltapäivällä.
Uudessa formaatissa shakedown ajetaan perjantaiaamuna, kun taas torstai omistetaan yleisölle ja oheisohjelmalle. Ohjelmassa ovat muun muassa nimikirjoitustilaisuudet, seremoniallinen lähtö Tarton Raatihuoneentorilla sekä uusi Rally1-autojen näytösajo.
Kilpailunjohtaja Urmo Aava avasi suunnitelmia DirtFishille.
– Meidän täytyy huomioida yhteistyökumppaneidemme tarpeet. Ymmärrämme, että tallit haluavat säästää työvoimakuluissa, ja meidän pitää auttaa siinä. Taloudellinen vaikutus syntyy edelleen katsojista, jotka saapuvat seuraamaan kilpailua. Torstaista tulee enemmän promootiopäivä, Aava sanoi DirtFishille.
– Kaikkien tavoitteena on ollut pienentää kustannuksia, mutta samalla kasvattaa tapahtuman vaikuttavuutta. Mielestäni tämä on järkevä ratkaisu.
Kilpailijoille uusi aikataulu tarjoaa myös enemmän joustavuutta nuotitusjakson suhteen.
– Olemme tehneet asiat kilpailijoille helpoiksi. Halutessaan nuotitukseen voi tulla jo tiistaina ja keskiviikkona, mutta vaihtoehtona on myös saapua myöhemmin ja ajaa nuotit keskiviikkona sekä osittain torstaina. Päätös on kilpailijoiden, Aava kertoi.
- Luetuimmat
- Uusimmat
- Kreikan MM-ralli 2026: Tulokset
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- George Russell voittoon Itävallassa – Valtteri Bottaksen kisa päättyi liekkeihin
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Valtteri Bottas antoi karun arvion Cadillacin tilanteesta
- Nyt se on julki! Tässä on Suomen MM-rallin osallistujalista
- Lewis Hamilton tykitti sprintin paalulle – Valtteri Bottakselle jälleen pettymys
- EK16: Rajua draamaa voittotaistelussa – Thierry Neuvillelle kaksi rengasrikkoa
- EK15: Huima voittotaistelu käynnissä – Hyundai-kuskille murskaava takaisku
- Max Verstappenin tulevaisuus puhuttaa – McLaren-pomolta yllättävä kommentti
- MM-rallin tuloksiin muutoksia – Sami Pajari hyötyi rangaistuksista
- Nyt se on julki! Tässä on Suomen MM-rallin osallistujalista
- Lewis Hamilton tykitti sprintin paalulle – Valtteri Bottakselle jälleen pettymys
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- Max Verstappenin tulevaisuus puhuttaa – McLaren-pomolta yllättävä kommentti
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
LUE MYÖS: