Espanjan GP:n ensimmäinen harjoitussessio saatiin päätökseen perjantaipäivällä. Session nopeimman ajan kellotti viime viikonlopun harjoitusten tapaan Valtteri Bottas. Suomalainen täräytti tulostaululle ajan 1:18.504.

Toiseksi ajoi Red Bullin Max Verstappen. Hollantilainen valitteli jälleen autonsa ohjattavuudesta, mutta jäi silti vain kolme sadasosaa kärkiajasta. Kolmanneksi sijoittui toinen Mercedes Lewis Hamilton.

Kuljettajilla oli ongelmia navigoida radan viimeisiä mutkia ilman sekaannusta ruuhkan takia. Bottas oli vähällä törmätä Ferrarin Charles Leclercin kanssa. Suomalainen joutui lukkojarrun johdosta väistämään Ferrari-kuljettajaa radan ulkopuolelle.

Vain muutama minuutti myöhemmin ja Sergio Perez sekä Daniel Ricciardo olivat samassa tilanteessa. Aussi blokkasi Red Bull -kuljettajan täysin pilatessaan samalla hänen kierroksensa. Meksikolainen jäi lopulta kahdeksan kymmenystä kärkiajasta.

Ferrari osoitti mainiota vauhtia, kun molemmat kuljettajat jäivät Bottaksen ajasta noin viisi kymmenystä. Erona muihin nopeisiin aikoihin oli se, että Leclerc sekä Carlos Sainz asettivat aikansa medium-rengasseoksella.

Sessio jouduttiin keskeyttämään hetkeksi, kun Kimi Räikkösen paikalla harjoituksissa ajanut Robert Kubica pyörähti mutkassa 10 ja jäi jumiin hietikolle. Puolalaisen vuoden ensimmäinen harjoitussessio loppui siis ennenaikaisesti. Auto ei kuitenkaan kärsinyt vahinkoja.

Harjoitusten kärkikymmenikkö. Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen täältä.

Motorsport.com

@Motorsport
FP1 is done ✅ And here's your top ten:

1. Bottas (📸)
2. Verstappen
3. Hamilton
4. Norris
5. Leclerc
6. Sainz
7. Gasly
8. Vettel
9. Perez
10. Stroll

#F1 #SpanishGP 🇪🇸