Ferrari-pomo ylisti kuskilupauksensa uran ensimmäistä F1-voittoa – ”Hyväksi formuloille”
Kuva: Getty Images
Ferrarin tallipäällikön Mattia Binotton mukaan Charles Leclercin F1-uran avausvoitto Belgiassa oli hyväksi koko lajille.
Monacolaislupaus saavutti sunnuntaina viimein tavoitteensa, jota hän jahtasi hanakasti koko kauden ensimmäisen puolikkaan.
Vaikka päämäärä oli lähellä jo useammankin kerran keväällä, lipsahti se joka kerta tuskallisesti näpeistä.
Belgiassa näin ei sattunut – Leclerc voitti vihdoin ensimmäisen osakilpailunsa autourheilun kuninkuusluokassa.
[readmore from=”leclerc charles”]
Komea saavutus oli tallipomo Binotton mielestä selvä osoitus Leclercin kehityksestä ja lahjakkuudesta.
– Hän ajoi todella hyvin koko viikonlopun ajan ja luulen, että oli hänen voittonsa oli tärkeää hänelle sekä koko F1:lle. Hän oli todella omistautunut sille tehtävälle. Hän teki sen tahtonsa voimalla, Ferrari-pamppu hehkutti Autoweekille.
– Olen onnellinen, sillä hänellä on ollut tilaisuuksia voittoon tällä kaudella, mutta olemme menettäneet ne. Täällä Spassa voittaminen ei ollut paras hetki ensimmäiselle voitollemme, mutta se oli tärkeä voitto, Binotto tunnelmoi.
Lähde: Autoweek
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”