Ferrari valittaa sittenkin Sebastian Vettelin rangaistuksesta – tallilla uusia todisteita
Kuva: Getty Images
Ferrari on jättänyt valituksen kansainväliselle autourheiluliitolle FIA:lle Sebastian Vettelin Kanadan GP:ssä saamasta rangaistuksesta.
Vettel sai hyvin kyseenalaisen rangaistuksen kesken kilpailun palattuaan radalle Mercedeksen Lewis Hamiltonin eteen nurmikolta. Viiden sekunnin aikasakko pudotti saksalaisen toiseksi Hamiltonin taakse. Useat lajin entiset huippukuskit kritisoivat tuomiota voimakkaasti.
Maranellosta ilmoitettiin heti kisan jälkeen, että he valittavat tuomiosta. Viime viikolla kuitenkin uutiset levisivät, että Ferrari ei valitakaan tuomariston päätöksestä. Valitusaika päättyi viime viikon torstaina.
Nyt italialaisjätti on kuitenkin jättänyt FIA:lle valituksen, jossa he vaativat kattojärjestöä katsomaan tilannetta uudestaan. Vaikka valitusaika umpeutuikin torstaina, voi vaatimuksen FIA:n sääntöjen mukaan tehdä, jos tapaukseen liittyen on löydetty määräajan jälkeen siihen merkittävästi vaikuttavia uusia todisteita.
Kanadan GP:n tuomaristo tutkii uudet todisteet tulevina päivinä. Jos he toteavat niiden olevan oleellisia tapauksen kannalta, he pitävät toisen kokouksen, jossa itse rangaistusta pohditaan uudelleen. Jos Kanadan GP:n tuomaristoon kuulunut tuomari on estynyt osallistumaan todisteiden tutkintaan, hänet korvataan toisella FIA:n määräämällä tuomarilla.
Ferrari ei ole suostunut kommentoimaan julkisuuteen, mitä sen uudet todisteet sisältävät.
Lähde: ESPN
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys