Robert Kubica hämillään F1-autonsa karmeista puutteista – ”Tuntuma huonompi kuin koskaan aiemmin”
Kuva: Getty Images
Konkarikuljettaja Robert Kubica myöntää yllättyneensä Williamsin tuoreimman kilpurin heikkoudesta verrattuna muihin ajamiinsa nykyisen sukupolven F1-autoihin.
Perinteikkään yksityistallin Williamsin ponnistelut saada autostaan kilpailukykyinen alkavat näyttää jälleen varsin surulliselta räpellykseltä.
Auto valmistui reilusti aikataulusta myöhässä ja oli kauden alussa yhä pahasti keskeneräinen raakile.
Williams on ollut vuoden kolmannessa ensimmäisessä kisassa selvästi koko varikon hitain.
[readmore from=”williams”]
Tilanteen karuus on vaikuttanut yllättäneen puolalaisveteraani Kubican, joka ei tahdo vieläkään uskoa Williamsin puutteiden mittasuhteita verrattuna muihin F1-kilpureihin.
– Mistä lie syystä minun on aina täytynyt työskennellä yhden kierroksen vauhtini kanssa uuden sukupolven autoilla, mutta pitkillä vedoilla olin aina todella hyvä. Siitä lähtien, kun olen ajanut tällä autolla (Williamsilla), vauhti on tiessään, konkaripilotti hämmästeli F1-sarjan verkkosivujen haastattelussa.
– Tuntuma on paljon huonompi kuin koskaan aiemmin pitkillä vedoilla. Minulla ei ole yhtään pitoa, Kubica valitti.
Kaduttaako kriisitallin uutta tähtikuskia jo paluu F1-sarjaan? Konkaripilotti puhui tilanteestaan
Lähde: F1.com
LUE MYÖS:
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- Max Verstappenin tulevaisuus puhuttaa – McLaren-pomolta yllättävä kommentti
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Valtteri Bottas antoi karun arvion Cadillacin tilanteesta
- MM-rallin tuloksiin muutoksia – Sami Pajari hyötyi rangaistuksista
- George Russell voittoon Itävallassa – Valtteri Bottaksen kisa päättyi liekkeihin
- Itävallan GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Kreikan MM-ralli 2026: Tulokset
- Oliver Solberg ajoi jälleen ulos – MTV:n asiantuntija: ”Täysin anteeksiantamatonta”
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Max Verstappenin pinna paloi – näytti George Russellille keskisormea
- Jättihuhu: Max Verstappen vaihtamassa McLarenille?
- George Russell voittoon Itävallassa – Valtteri Bottaksen kisa päättyi liekkeihin
- MM-rallissa hirvittävä vaaratilanne – ”Toivon, että ette astu enää yhdellekään erikoiskokeelle”
- Valtteri Bottas väläytti vauhtiaan – sitten auto roihahti liekkeihin
- Helle koettelee F1-kuljettajia Itävallassa – poikkeusjärjestelyt käyttöön
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”