Ferrari on ongelmissa – karut lukemat julki, Australian GP paljasti massiivisen ongelman – Kimi Räikkönenkin kärsijänä
Kuva: Getty Images
Ferrarin suoritus eilisessä Australian GP:ssä oli pettymys. Italialaistallia tarkemmin viikonloppuna seuranneet kiinnittivät huomion toistuvaan ongelmaan, joka heijastui myös asiakastalleihin.
Redditissä muutamat Ferrarin voimanlähteitä käyttäneiden kuljettajien onboard-kameroita seuranutta katsojaa kertoivat kiinnittäneensä huomionsa tyyliin, millä kuljettajien voimanlähteet toimivat.
SuomiF1 arvioi Australian GP:n topit ja flopit: Valtteri Bottas rautaa, Ferrari suuri pettymys
Vertailtaessa Mercedeksen ja jopa Hondan koneisiin Ferrarin voimanlähteitä käyttävien kuljettajien täytyi nostaa jalkaa kaasulta aiemmin jarrutukseen saavutettaessa.
Lisäksi kisassa toistui tilanne, jossa moottori ikään kuin saavutti maksimilukemansa, vaikka suoraa oli jäljellä. Joissain tilanteissa tehot tuntuivat äänen perusteella jopa laskevan.
Juuri tällaiseen ongelmaan Kimi Räikkönen raportoi törmänneensä aika-ajojen ratkaisuhetkillä. Samanlaisesta viasta valitti myös Haasin Romain Grosjean.
Kimi Räikkösen tiimiradiokeskustelu paljastaa – autoon iski ongelma aika-ajojen ratkaisuhetkillä?
Tämä viesti kertoo kaiken Ferrarin ja Sebastian Vettelin mahalaskusta
Ongelma vaikuttaisi olevan ongelmia saada sekä kerättyä että käytettyä tehoja energiankeräysjärjestelmästään. Laite ei pysty varastoimaan lisätehoa tarpeeksi tehokkaasti, minkä lisäksi sitä ei ole käytettävissä yhtä paljon kuin muilla talleilla.
Väitteelle tukea antaa kurkkaus nopeusmittaustuloksiin. Ferrari-kuljettajat miehittävät listan häntäpäätä.
Pierre Gasly täräytti Red Bull -Hondallaan mittauspisteen huippulukemat 321,9 km/h, mutta parhaan Ferrari-voimanlähdettä käyttävän (Räikkösen) noteeraus oli 314,6 km/h. Räikkönen oli listalla sentään seitsemäs, mutta toiseksi paras italialaistallin kuljettaja oli sijalla 12 ollut Grosjean.
Ferrari-moottoria käyttävät kuskit miehittivät neljä viimeistä sijaa mittauspisteessä. Sebastian Vettel sai lukeman 303,7 km/h, mutta tallikaveri Charles Leclerc vain 297,4 km/h. Surkeimman noteerauksen sai Haasin Kevin Magnussen, vaivaiset 291,8 km/h.
Näin kirjoitimme Ferrarista kausiennakossamme ennen kauden alkua!
LUE MYÖS:
- Max Verstappen kiilasi kärkeen – Lance Strollilta alokasmainen virhe
- F1-kauden päätöskilpailu vaihtumassa – järjestäjille näytettiin vihreää valoa
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuljettajansa
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus