SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
Rallin SM-kausi 2026 huipentuu lauantaina ajettavaan Porvoon SM-ralliin, joka on sarjan ensimmäinen vierailu kaupungissa.
Vaikka kaksi Suomen mestaruutta ratkesi jo edellisessä osakilpailussa Kiteellä, päätöskisassa riittää edelleen jännitettävää useassa luokassa.
Kilpailupäivä koostuu kolmesta lenkistä, joiden välissä huolletaan autot ja kuljettajat Porvoon Taidetehtaalla.
Esapekka Lappi lähtee mestarina kauden päätökseen
SM1-luokan mestaruuden Kiteellä varmistanut Esapekka Lappi starttaa Porvooseen kolminkertaisena Suomen mestarina. Skodalla kilpaileva Lappi ja kartanlukija Enni Mälkönen ovat myös päätöskisan suurimpia voittajasuosikkeja.
Lappi kertoi aiemmin tällä viikolla päättävänsä ammattilaisuransa Porvoon SM-ralliin.
SM1-luokassa jaossa ovat vielä hopea ja pronssi. Lauri Joona lähtee finaaliin yhden pisteen etumatkalla virolaiseen Patrick Enokiin nähden.
SM2-luokassa tehdään historiaa
SM2-luokan mestaruus ratkeaa Kanta Yanaguidan ja Rio Ogatan välillä. Toyotan kehitysohjelman kuljettajat ovat varmistaneet, että sarjan mestariksi kruunataan ensimmäistä kertaa japanilainen kuljettaja.
Yanaguida johtaa Ogataa ennen päätöskisaa kuuden pisteen erolla.
SM3-luokassa taistellaan hopeasta
SM3-luokan mestaruuden jo Kiteellä varmistanut Roope Hirvonen ei osallistu Porvoon kilpailuun. Näin ollen huomio kiinnittyy Vili Hakalan ja Lauri Halosen väliseen hopeakamppailuun.
Hakala lähtee finaaliin kahdeksan pisteen etumatkalla Haloseen nähden.
SM4-luokassa mestaruudesta taistelevat Aaron Holopainen ja Miska Tuomisto. Kaksikko on hallinnut kautta, sillä molempien pistesarakkeesta löytyy ainoastaan voittoja ja kakkossijoja.
SM5-luokassa mestaruus ratkaistaan Juha Salon ja Jarkko Hosiken välillä. Salo johtaa sarjaa 12 pisteen erolla, joten Hosike tarvitsisi mestaruuteen voiton ja Salon sijoittumisen korkeintaan neljänneksi.
Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Luetuimmat
- Uusimmat
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuljettajansa
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuljettajansa
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
LUE MYÖS: