MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
Sardinian MM-rallissa kokeillaan uutta tapaa kuvata kilpailua.
Rallin MM-sarjan päätöskilpailussa testataan ensimmäistä kertaa kilpailutilanteessa kuljettajan kypärään kiinnitettävää kameraa.
Teknologiaa on kokeiltu jo aiemmin testiolosuhteissa, mutta MM-rallissa sitä ei ole vielä nähty.
Kamera asennetaan M-Sportin autoon, ja DirtFishin tietojen mukaan kameran kanssa Sardiniassa ajaa Jon Armstrong.
Kypäräkamera on tuttu näky Formula 1:ssä. Nyt WRC:n promoottori haluaa tuoda samanlaista sisältöä myös rallin MM-sarjaan.
Promoottorin toimitusjohtajan Éric Boullierin mukaan kameraa testataan ensin torstain ja perjantain aikana. Mikäli kaikki toimii suunnitellusti, kuvaa voidaan nähdä heti myös kilpailun suorassa televisiolähetyksessä.
MM-kauden päättävä Sardinian MM-ralli ajetaan 1.–4. lokakuuta.
- Luetuimmat
- Uusimmat
- Brasilian yli kahden tunnin aika-ajo päättyi tulisesti – George Russell menetti malttinsa täysin
- Valtteri Bottas ei kisaa Brasilian osakilpailussa – syynä erikoinen ongelma
- F1-legenda lyttää Valtteri Bottaksen korvaajaehdokkaan
- Lewis Hamilton paljastaa: Tästä syystä mestarin taso on heikentynyt
- Charles Leclerc kommentoi välejään Lewis Hamiltoniin
- Lähde: Lewis Hamiltonille rangaistus Brasilian viikonloppuun
- Brasilian GP:ssä hurja määrä rangaistuksia – yllättäjätalli säväytti viimeisessä harjoituksessa
- Mercedekselle jälleen yksi F1-mestaruus – Max Verstappenilta käsittämätön temppu Brasiliassa
- Ferrarin sisällä kipinöi – Valtteri Bottas sanoi suoraan mielipiteensä
- Valtteri Bottas jyrähtää sopimuskeskustelusta – ”Se on sillä selvä”
- Brasilian GP 2026
- Kimi Antonelli tuomariston eteen – syynä Mercedeksen moka Brasilian GP:ssä
- Mercedekselle jälleen yksi F1-mestaruus – Max Verstappenilta käsittämätön temppu Brasiliassa
- Valtteri Bottas ei kisaa Brasilian osakilpailussa – syynä erikoinen ongelma
- Brasilian yli kahden tunnin aika-ajo päättyi tulisesti – George Russell menetti malttinsa täysin
- Brasiliassa karmeat olosuhteet – F1:n aika-ajot keskeytettiin punaisilla lipuilla
- Brasilian GP:ssä hurja määrä rangaistuksia – yllättäjätalli säväytti viimeisessä harjoituksessa
- F1-legenda lyttää Valtteri Bottaksen korvaajaehdokkaan
- Lähde: Lewis Hamiltonille rangaistus Brasilian viikonloppuun
- Lewis Hamilton paljastaa: Tästä syystä mestarin taso on heikentynyt
- Brasilian GP 2026 – F1: Tulokset ja uutiset