Valtteri Bottas ei kisaa Brasilian osakilpailussa – syynä erikoinen ongelma
Suomalaiskuljettaja Valtteri Bottaksen heikko kausi saa jatkoa.
Tulokastalli Cadillacilla kituutellut Bottas ajaa tällä hetkellä F1-tulevaisuudestaan. Amerikkalaistalli harkitsee varakuljettaja Colton Hertan nostamista Bottaksen paikalle ensi kaudeksi, varsinkin kun F1-lisenssi varmistui perjantaina.
Brasiliassa suomalainen ei saanut mahdollisuuttakaan osoittaa taitojaan. Suomalainen ei nimittäin päässyt edes radalle kilpailussa.
Erikoinen ongelma ei ole kuitenkaan ensimmäinen Bottaksen uralla. Suomalainen keskeytti Monacossa 2021 täysin samasta syystä.
Syynä oli rengaspultin jumittuminen eturenkaaseen, eikä talli yksinkertaisesti saa rengasta irti. Näin ollen Bottas ei voinut osallistua kilpailuun. Miehen lähtöruutu olisi ollut 17:s.
Itse lähdössä Kimi Antonelli nousi johtoon ensimmäisessä mutkassa. Myös Liam Lawson ohitti paalumies Lando Norriksen, nousten toiseksi.
Lewis Hamiltonin ja Max Verstappenin lähdöt olivat ilmiömäiset. Hamilton oli noussut kymmenen sijoitusta ennen ensimmäisen sektorin loppua. Kierrokselle viisi mennessä myös Verstappen oli noussut kärkikymmenikköön. Verstappen on sijalla seitsemän, Hamilton kymmenes.
- Brasilian yli kahden tunnin aika-ajo päättyi tulisesti – George Russell menetti malttinsa täysin
- Brasiliassa karmeat olosuhteet – F1:n aika-ajot keskeytettiin punaisilla lipuilla
- Brasilian GP:ssä hurja määrä rangaistuksia – yllättäjätalli säväytti viimeisessä harjoituksessa
- F1-legenda lyttää Valtteri Bottaksen korvaajaehdokkaan
- Lähde: Lewis Hamiltonille rangaistus Brasilian viikonloppuun
- Brasilian yli kahden tunnin aika-ajo päättyi tulisesti – George Russell menetti malttinsa täysin
- F1-legenda lyttää Valtteri Bottaksen korvaajaehdokkaan
- Lewis Hamilton paljastaa: Tästä syystä mestarin taso on heikentynyt
- Charles Leclerc kommentoi välejään Lewis Hamiltoniin
- Lähde: Lewis Hamiltonille rangaistus Brasilian viikonloppuun