Mercedeksen Valtteri Bottas on saanut viime kisoissa jutun juonesta kiinni kritiikkiä keränneen kauden avausviikonlopun jälkeen. Bottas on tasaisten suoritustensa myötä sarjataulukossa neljäntenä. Viime kauden MM-kolmosen mukaan viime viikkojen otteet on miehen parasta antia Mersun ratissa. – Korostan kuitenkin, että toistaiseksi. Aina voi parantaa, Bottas toteaa Ylen haastattelussa. Bottaksen mukaan toinen kausi uudessa tallissa on luonnollisesti helpompi kuin ensimmäinen, jolloin lähes kaikki oli uutta. – Olen viime vuodesta napannut mukaani jotain jokaisesta kisasta. Voin keskittyä asioihin, jotka ovat merkittäviä. Se tekee heti eron. Nyt on ollut hyvä paikka ottaa askel eteenpäin, Bottas kertoo. Suomalaisen tallikaveri Lewis Hamilton johtaa MM-sarjaa vakuuttavin ottein. Bottas uskoo kuitenkin, että brittikuski on vielä jonain päivänä lyötävissä. – Totta kai tiedän, että minulla on mahdollisuus päihittää Lewis. Mutta se on vaikeaa. Uskon, että tiukempi tilanne saa vain meidät tekemään enemmän töitä,  

LUE MYÖS: