F1-kuski ymmällään Bahrainin GP:n lämmittelykierroksen rangaistuksestaan – aikoo vaatia selitystä FIA:lta
Kuva: Getty Images
Force Indian F1-kuljettaja Sergio Perez ei ymmärrä, miksi hänelle annettiin 30 sekunnin aikarangaistus Bahrainin GP-kisan lämmittelykierroksen ohituksestaan. Meksikolainen aikoo vaatia asiaan selitystä FIA:lta.
Formulakuskille lätkäistiin puolen minuutin aikasakko Brendon Hartleyn ohittamisesta ennen kilpailun alkua ajettavalla järjestäytymiskierroksella.
Perezin mielestä rangaistus oli tarpeeton, sillä hän yritti antaa uusiseelantilaiselle kilpatoverilleen monta mahdollisuutta tulla uudestaan hänen ohitseen.
– Ohitin hänet oikeastaan heti lämmitelykierroksella, mutta hän ei ottanut asemaansa takaisin. Hän ei tajunnut, että ohitin hänet. Hän luuli, että olin koko ajan hänen edessään. Minut on ohitettu monesti, ja olen aina ottanut paikkani takaisin. Hän ei tehnyt sitä, ja saimme molemmat rangaistuksen, Perez hämmästeli Racefansille.
Rangaistus tiputti Perezin 12. sijalta 16. sijalle asti. Vaikka aikasakko ei meksikolaisen mielestä pilannutkaan hänen kisaansa, aikoo hän viedä asian eteenpäin FIA:n kilpailujohtajalle Charlie Whitingille.
– Olin aika yllättynyt siitä, että sain rangaistuksen. Voitte nähdä videolta, että hidastin monta kertaa kunnolla päästääkseni hänet ohi. Minun on puhuttava tästä Charlien kanssa, Perez sadatteli.
Lähde: Racefans
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys